25.10.2019 Leevi muutti toisen nuoren poikakissan kaveriksi pääkaupunkiseudulle.
Ensimmäisen viikon kuulumisia uudesta kodista:
Nyt on Leevi, eli Kyösti (Leevistä tuli siis Kyösti, jotta Mauno sai kaverikseen toisen presidentin 😄) ollut perheessämme viikon ja täytyy sanoa, että ei olisi voinut paremmin mennä! Ensimmäinen ilta oli toki hieman ujostelua ja suurta tutustumista, mikä tehtiin hyvin hitaasti ja vaiheittain. Mutta jo tuolloin saimme huomata, että taisimme saada sylissä viihtyvän kissan. Pojat ovat nukkuneet yöt (ja kun emme ole kummatkaan kotona) eri huoneissa, mutta muutoin olemme olleet kaikki yhdessä.
Kyösti ja Mauno leikkivät kovasti yhdessä ja vaikuttaa, että leikit on hyvin tasavertaiset. Vaikka Mauno on vuoden vanhempi, on Kyöstillä kokemusta enemmän toisista kissoisti. Kyöstistä huomaa, että hän rakastaa Maunoa, koska erillään olon jälkeen Kyösti kiehnää Maunossa ja kehrää kovasti. Vastapainoksi hellyyttä osoittaessaan Mauno pesee Kyöstiä. Ruoka on Kyöstille maistunut niin hyvin, että Maunon ruoka on täytynyt nostaa korkeammalle, ettei Kyösti käy syömässä myös niitä! Vessakäynnit on myös mennyt mallikkaasti.
Kyöstistä on kyllä tullut meille viikossa hyvin rakas perheenjäsen ja kaikki vaikutamme olevamme samaa mieltä ❤️