Larppa
Lisätty sivulle: 2010-10-29
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

****
UROS, noin 6kk tammikuussa 2011/ Helsingissä
17.1.2011 Lisätty uusia kuvia ja kuulumisia kotihoitopaikasta: Larppa on tosi energinen, leikkisä ja ennenkaikkea hellyydenkipeä kissa. Poika kehrää jatkuvasti ja mahdollisuuden tullessa hyppää heti syliin kiehnäämään. Tulevassa kodissa voisi olla kissakaveri, sillä virtaa tässä pojassa riittää. Hoitohuoneena toimiva kylpyhuone alkaa käymään Larpalle vähän ahtaaksi ja ennenkaikkea tylsäksi, joten oma koti olisi hyvä löytää piakkoin!
7.1.2011 Larppa siirtyi kotihoitoon Helsinkiin ja olisi jo kaikin puolin valmis lähtemään omaan kotiin.
16.12.2010 Kuulumisia kotihoidosta: Larpan kanssa kokeilimme perheen omien kissojen sekä koiran kanssa toimeentuloa, ei esiintynyt sähinää eikä mitään muutakaan. Larpan uskoisin tulevan koirien ja toisten kissojen kanssa toimeen.
Larppa on todella leikkisä, tykkää kiehnätä sylissä. Kehrää todella kuuluvasti.
Todella ihana ja hauska kissapoika.
29.10.2010 Larppa on kotihoitopaikassa yhdessä sitä nuoremman Lara-pennun kanssa. Larppa olisi jo pian valmis lähtemään omaan kotiin.
Kotihoitaja kertoo: Larppa on eläinlääkärin arvion mukaan n. 12vko ikäinen poikapentu (lokakuussa 2010). Poika on saanut matolääkityksen hoitopaikkaan tullessaan, sekä aiemmassa hoitopaikassa ulkoloishäädön.
Larppa asustaa hoitokodissa Laran kanssa joka on eri pentueesta oleva kissaneito. Larppa on todella energinen ja ihmisrakas pentu josta ei meinaa hyviä valokuvia saada yrittämälläkään, koska kissa menee niin kovalla vauhdilla edes takas että ei meinaa perässä pysyä :)
Larpalla on alku opetteluiden jälkeen ruvennut tarpeet tulemaan laatikkoon ja poika syö ja juo hyvällä halulla. Poika osaa käyttää raapimapuutakin jo siihen tarkoitettuun “riesaan” :) Leluilla Larppa ja Lara tykkäävät riehua niin paljon kuin energiaa vaan riittää. Uskoisin, että Larppa tulisi toimeen myös toisen/toisten kissojen ja mahdollisesti jopa koiran kanssa.
Kulukorvaus kissapennusta on 100 euroa. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






