Kyo (nyk. Kerttu)

07.04.2019

Alkuperä: Suomi

6.7.2019 Kyo ja Yuki pääsivät muuttamaan yhdessä omaan kotiin heinäkuun alussa.

 

6.7.2019 Kuulumisia kodista:

Uudessa kodissa kaksikko sai nimet Kerttu ja Jekku. Alun jännitys ei kestänyt kuin muutaman päivän, minkä jälkeen tytöt ovat reippaasti valloittaneet uutta valtakuntaansa. Muun muassa isännän työtuoli on omittu kiipeilyleikkeihin. Tytöt ovat hyvin läheisiä, nukkuvat vierekkäin, syövät mieluiten samasta kupista vaikka toinenkin olisi tarjolla ja käyvät välillä laatikollakin yhdessä.

***

Leikkisä ja nokkela tyttöpentu Kyo etsii ikiomaa kotiaan ja on valmis muuttamaan heinäkuun alussa. Omaan kotiin Kyo muuttaisi mielellään parhaan kaverinsa Yukin kanssa. 

16.6.2019

Tallikissat Tiku ja Taku saapuivat Rekkujen sijaiskotiin Tikun vastasyntyneiden pentujen kanssa. Pian myös Taku synnytti, mutta pennut olivat keskosia, jotka menehtyivät ensimmäisen vuorokauden aikana. Siitä lannistumatta Taku ryhtyi supertädiksi ja on ahkerasti auttanut siskoaan tämän pentujen hoidossa. Tikun pennuista on kasvanut valloittava nelikko jotka eivät arastele vieraita ja suhtautuvat rohkeasti uusiin tilanteisiin. Kahden emon huolella kasvattamat nörttilapset Shigure, Kyo, Yuki ja Tohru rakastavat kaikkia uusia leluja ja keksivät muutenkin uudet kujeet aina kotihoitajien riemuksi ja siivottavaksi. Pennut ovat valmiita muuttamaan heinäkuun alussa.

Kyo on rasavilli pomottaja, joka vahtii mielellään myös ihmisten suorittamista muun muassa hiekkalaatikon siivouksessa. Tyttönen myös oppii kaikki metkut ekana ja saa usein siskonsa Yukin mukaan hullutuksiin. Tytöistä on muodostunut hyvä parivaljakko ja toivomme, että kaksikon yhteiselo voisi jatkua uudessa kodissa. Kyo ei niinkään viihdy sylissä, mutta antaa kiltisti käsitellä.

Huom! Emme luovuta pentuja ainoaksi kissaksi emmekä vapaana ulkoileviksi.