Kuustonen
Lisätty sivulle: 2014-06-30
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
1.8.2014 Tänään tulee viikko täyteen siitä kun pikkuherra-Kuustonen tassutteli jännityksestä tärisevin jaloin ulos kuljetuskopasta ja näki ensimmäisen kerran uuden kotinsa täällä Mäntsälässä. Kauan ei poika jaksanut jännittää vaan touhuaminen alkoi saman tien ja ei ole pattereista virta toistaiseksi päässyt loppumaan! Juuri ja juuri välillä malttaa nukkua, mutta sitten taas leikkimään ja Sulkkis-kissaa kiusaamaan. Välillä sentään leikkien ja rötöstelyjen lomassa muistetaan käydä ihmisiäkin morjenstamassa ja silloin kiipeillään sylissä ja annetaan pikkupusuja nenään ja puristaan oikein kovalla äänellä. Peten parransänkeä pitää välillä rökittää on se vaan kummallisen karhea!
Kuustonen, joka kissanristiäisissä on saanut komean kokonimen Torsti Kuustonen on vielä toistaiseksi viettänyt yönsä omassa “turvahuoneessaan”, mutta näyttää siltä, että vanhaherra Sulkkis-kissakin alkaa olla läpikotaisin lepytelty tämän pikkuherhiläisen sinnikkään tutustumisyritysten ansiosta ja turvahuoneen käytöstä voidaan luopua. Vielä pari kertaa päivässä on Sulkkiksen pakkon sähähtää Torstille kun meno menee aivan liian villiksi ja Sulkkiksen häntä on hyökkäysten kohteena kerta toisensa jälkeen.
Sen verran mahdottoman uteliaaksi ja ketteräksi hyppääjäksi on Kuustonen osoittautunut, että kilpikonna muuttaa tänään kummankin turvallisuuden takia akvaarioineen siskonpojan hoteisiin ainakin Kuustosen villeimmän nuoruuden ajaksi.
Sulkkiksen ja Kuustosen ensikohtaamisessa ei ollut suurta dramatiikkaa, olivathan he jo jonkin aikaa tutustuneet toistensa hajuihin ja ääniin oven takaa. Kuustoselta meni samantien jalat alta ja hän kupsahti suorastaan kumoon nähdessään Sulkkiksen, joka on aika korstonkokoinen kissaksi.Sulkkis puolestaan murisi hiljaa ja sähähteli hetken, mutta pian jo molemmat olivat omissa touhuissaan. Jo samana iltana leikittiin samalla höyhenhuiskalla sulassa sovussa, joten kaikki on mennyt paremmin kuin ollaan uskallettu toivoakaan!
***
Leikattu urospentu. Luovutus heinäkuun lopulla. Kotihoidossa Helsingissä.
30.6.2014 Kuustonen on erittäin seurallinen ja letkeä poika. Sen kehräys kuuluu metrien päähän ja yleensä hurinamoottori käynnistyy jo pelkästään ihmisen tullessa huoneeseen. Välillä innostutaan myös painiin ja hippaan sisarusten kanssa
14.6.2014 Sisarukset Meiju, Kikka, Kuustonen ja Iso D siirtyivät yhdistykselle kotihoitoon kasvamaan ja etsimään koteja.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180€. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.






