Kuura
Lisätty sivulle: 2013-12-16
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia omasta kodista:
20.1.2014 Hei, kissoilta terveisiä!
Parhailaan ne leikkivät Sadun kanssa. Täpliskin on uskaltanut leikkiin mukaan. Tikku, jonka päässä on höyhenet, on osoittautunut ylivertaiseksi leikiksi. Se onkin kärsinyt perusteellisen sulkasadon. Iltapäivät ovat kissoille sosiaalisin hetki, minkä aikana ne uskaltautuvat sängyn alta piilosta. Aivan kuin yön aikana ne kuitenkin unohtavat, keitä me ollemme ja aamulla on aloitettava tutustuminen
uudelleen. Kuura on syö paremmin kuin hyvin ja välillä Täpliksenkin ruoat. Täpliskin käy äkkiä ohi mennen syömässä, kun me olemme turvallisen matkan päässä. Paitsi eilen illalla Täplis tuli melkein syliin asti hamuaamaan omaansa lohileivästäni. Kuura tulee välillä pusuttelemaan ja kehräämään syliin, vaikka paikoilleen ei malta pitkäksi aikaa jäädä. Öisin onkin välillä haastavaa Kuuran läsnäollessa unta saada. Täplis on selkeästi vielä varuillaan, eikä häneen saa vielä koskea. Välillä kuitenkin totutellaan sylissä olemaan. Täpliksen turvapesä löytyy Limoviikunan alta, jossa se katselee olohuoneen meininkiä tarkkaavaisin silmin ja multaisin tassuin.
Näyttäisi siltä, että uteliaisuudesta vie arkuudesta voiton ja tytöt tulevat enempi osalliseksi arkeemme.
***
Leikattu naaraspentu, s. 9/2013, kotihoidossa Vantaalla
3.1.2014 Kuura ja kaverinsa Täplis saivat hoitopaikan makuuhuoneesta oman sopen sillä välit kiristyivät hoitopaikan liian rajuotteisen poikakissan kanssa, tyttöjen seurassa pienet tulivat hyvin toimeen. Kuura on aivan mahdottoman huomionkipeä kun hellyydenpuuska iskee, silloin tepastellaan hyrräten, puskien ja nuollen sylissä, naamalla ja joka paikassa pyörien kuin väkkärä. Rapsutukset taitavat Kuuran mielestä voittaa jopa kissakaverin ja lelutkin. Tosin peiton alla heiluvia varpaita on aina vähän vaikea vastustaa.. toisinaan Kuura saakin pieniä hepuleita ja hyppii riemuissaan peittoja pöllyyttäen, kaverin kanssa on myös kiva painia ja leikkiä hippaa. Kuura ja Täplis ovat mahdollisesti siirtymässä yhdessä toiseen hoitopaikkaan missä pikkuisia ei ole kukaan kiusaamassa.
16.12.2013 Pieni “pakastinpentu” Kuura saapui Rekuille kotihoitoon sisarustensa Rati-riti-rallan ja Hallan kanssa joulukuun alussa. Pikkuiset on haettu vanhalta rouvalta, jonka ulkoileva kissa oli saanut pennut. Aikaisempien pentujen tapaan kohtalona olisi ollut lopetus, ellei rouva olisi saanut yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluvalvojaan. Pentuja haettaessa ne löytyivät vanhasta, toimimattomasta arkkupakastimesta, ne olivat eläneet makkaralla ja olivat täynnä matoja. Tästä alkoi pikkuisten matka kotihoitoon ja emokin on leikattu, joten uusia pentuja ei ainakaan tälle kissarouvalle enää synny.
Kuura on kolmikon reippain pentu, nauttii rapsutuksista ja on kova kehräämään. Seisaallaan olevaa ihmistä varoo vielä hieman mutta koko ajan totutellaan siihen että ne ihanat rapsutukset tulevat siltä samalta isolta tyypiltä :) Kuura on puuhakas pieni, tulee hyvin toimeen muiden kissojen kanssa ja päivän päätteeksi tulee mielellään sänkyyn viereen nukkumaan, unikin tulee kehräyksen säestämänä.
Kuurasta on tullut nopeasti hyvät kaverit samassa hoitopaikassa olevan Täpliksen kanssa ja tytöt voisivat mielellään lähteä vaikka samaan kotiin!
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.






