Kouyou

07/2021 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

28.12.2021 Kouyou muutti veljensä kanssa omaan kotiin.

***

Kouyou on nuori kissaherra, joka vakavasta ilmeestään huolimatta on leikkisä ja utelias. Populaatiokissoille tyypillisesti hän on arka, mutta suhtautuu ihmisiin ystävällisesti.

3.12.2021 Emme toistaiseksi vastaanota enempää kyselyitä Kouyousta.

30.11.2021

Kouyou saapui Rekkujen sijaiskotiin yhdessä Momijin kanssa yli 100 kissan populaatiosta, jossa niiden sosiaalistaminen ihmiseen oli jäänyt tekemättä. Sijaiskodissa kaksikolta hoidettiin paha korvapunkkitartunta sekä flunssa. Myös yhteiselo ihmisen kanssa on koko ajan helpompaa aralle kissapojalle, joka alkuun järkyttyi kovasti käsittelyä vaativista hoitotoimenpiteistä.

Kouyou valitsee mielellään päiväunipaikan ihmisen läheltä ja tarkkailee ihmisen puuhia, vaikkei niihin yritä osallistua. Rauhassa lähestyvä, tuttu ihminen saa myös silittää häntä ja tarkistaa korvia, mutta muu käsittely ja vieraat ihmiset saavat hänet varautuneeksi sekä pakenemaan paikalta. Ruoka-aikaan Kouyou saattaa jo jopa komentaa hidasta ihmistä.

Kouyoulle kelpaa leikkiin niin pallorata, lelukeppi kuin kissakaverikin, joten se ehdottomasti tarvitsee toisen leikkisän kissan omaan kotiinsa. Kouyoulle etsitäänkin ensisijaisesti yhteistä kotia Momijin kanssa, koska sijaiskodissa kaksikko usein leikkii ja nukkuu yhdessä. Kouyou on myös osoittautunut kärsivälliseksi kaveriksi Momijille, eikä vähästä hermostu nuoremman kissan riehuessa.

Arkuutensa vuoksi Kouyou ei sovi kotiin, jossa on pieniä lapsia tai riehakas koira. Reippaan kissakaverin lisäksi hän tarvitsee myös arkojen kissojen sielunelämää ymmärtävän omistajan. Kouyou ei myöskään sovellu vielä valjasulkoilevaksi kissaksi. Kouyouta ei anneta ainoaksi kissaksi eikä vapaana ulkoilevaksi.