Kosmo

Lisätty sivulle: 2014-08-13

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Kosmo
13.9.2014 Kosmo ja Kassius muuttivat omaan kotiin Järvenpäähän

***

Kuulumisia kodista:

21.9.2014 Kassius ja Kosmo ovat olleet uudessa kodissa viikon verran ja ovat hyvässä kunnossa. Ensimmäisenä päivänä vielä ujostutti, mutta sen jälkeen veljekset ovat todenneet, että uusi koti ja perheenjäsenet ovat oikein mukavia. Molemmat kissat ovat oikein lempeäluonteisia ja viihtyvät ihmisten seurassa. Kun emäntä tai isäntä puhaa jotain, Kassius ja Kosmo pitävät mielellään seuraa.

Päivä alkaa on tietysti aamupalalla, josta saa energiaa päivän touhuihin. Aamupäivä meneekin leikkiessä. Välillä Kassius ja Kosmo leikkivät keskenään, painien ja toistensa perässä juosten. Yksin leikkiessä Kassiuksen lempilelu on pieni keltainen leluhiiri, jonka kanssa kuluu aika siivillä. Kosmo on puolestaan mieltynyt pieniin kirjaviin palloihin. Sitten kun on leikitty tarpeeksi, syödään lisää jos on nälkä ja otetaan päiväunet. Päiväunien jälkeen leikitään lisää. Illalla mennään nukkumaan emännän ja isännän jalkopäähän.

***

Leikattu urospentu, syntynyt 01/2014. Kotihoidossa Vantaalla.

18.8.2014 Kosmo on komea ja itsenäinen kolli. Hän tykkää vetäytyä sängyn alle lepäilemään omiin oloihinsa, mutta tulee kyllä pian seurustelemaan hoitajien kanssa kun huomaa jäävänsä liiaksi vaille huomionosoituksia – sisarusparven kovaääninen kehräys houkuttelee tämän pojan paikalle, kun tarjolla on silityksiä tai herkkuja. Hän antaakin silittää silloin, kun se hänelle sopii. Toisinaan Kosmo keksii piiloutua omituisiin paikkoihin, kuten vessan peilin taakse, jonne on lähes mahdoton päästä.

Kosmo lähtisi mielellään uuteen kotiin jonkun sisaruksensa kanssa tai toisen kissan seuraksi.

13.8.2014 Kassius, Kosmo, Kopernikus ja Kassiopeia ovat Savolainen pentuporukka jotka muuttivat pääkaupunkiseudulle etsimään koteja.

KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180€. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.