Koda on ujo kollipoika, joka pennuista eniten viihtyy emon kyljessä kiinni. Todettuaan tilanteen turvalliseksi, myös Koda liittyy leikkiin ja seuraa innokkaana siskoaan uusiin seikkailuihin.
7.11.2018
Koda muutti omaan kotiin toisen kollin kaveriksi!
1.10.2018
Emo, joka myöhemmin Rekku Rescuen Facebookin nimikilpailussa nimettiin Helläksi, saapui sijaiskotiin noin kahden kuukauden ikäisten pentujensa Raisan, Kodan ja Poen kanssa elokuussa. Nelikko sairasti flunssaa ja pennuilta otetuista testeistä paljastui mykoplasma, jota hoidettiin sijaiskodissa kuukauden ajan antibiooteilla. Onneksemme kaikki paranivat hyvin, joskin vahvoista antibiooteista vatsat ovat vielä sekaisin ja leikkausajat odottavat vatsojen tasoittumiseen. Kotiinlähtöön kolmikko on valmis vasta leikkauksen jälkeen.
Alkuun Koda on pennuista arin ja saattaa piiloutua sekä suhista lähestyvälle ihmiselle, mutta ruualle perso pikkukolli on helppo lahjoa tulemaan lähemmäs. Myös leikkiminen saa pentumaisen puolen esiin ja Koda jahtaa sulkalelua mielellään. Koda tarvitsee kuitenkin oman tilansa, jossa seurata tilannetta rauhassa halutessaan.
Ujon luonteensa vuoksi Koda ei sovi perheeseen, jossa on pieniä lapsia. Ihanteellinen koti hänelle on paikka reippaan kollikissan kaverina, joka voi jatkaa kotikissaksi opettamista, sekä aroista kissoista kokemusta omaavat perheenjäsenet.