21.4.2023 Kipinä sai ikioman kodin toisen nuoren ja aktiivisen tyttökissan, seniorikoiran sekä kahden ihmisen laumasta.
7.5.2023 Kuulumisia omasta kodista:
“Ensimmäisenä kuulumisena voisin kertoa, että Kipinän nimi on meillä muuttunut Lyytiksi. Kotihoitaja kertoi, että Kipinä ei ollut oppinut nimeään vielä, joten ajattelimme, että sen voi hyvillä mielin vaihtaa. Puhun hänestä nyt Lyytinä, koska se tulee meillä jo automaattisesti.
Lyyti on kotiutunut meille todella hyvin, kaikki on oikeastaan mennyt paremmin kun mitä osattiin ajatellakaan! Ensimmäiset päivät olivat tietysti todella jännittäviä koko porukalle. Oikeastaan ainoa “isompi” ongelma meillä oli alkuun se, että stressi kodinvaihdosta vei ruokahalun Lyytiltä lähestulkoon kokonaan. Annettiin hänelle sitten ruutalla veteen sekoitettua märkäruokaa ruokahalun herättämiseksi ja sehän toimi paremmin kuin hyvin, melkeen heti hän hiippaili kupille ja nyt hän sitten syökin aika lailla kaiken mitä eteen pistetään.
Muihin eläimiin tutustuminen lähti sujumaan nopeasti todella hienosti. Koiran kohtaaminen alkuun oli tietysti jännittävää, mutta ekan järkytyksen jälkeen Lyytillä ei ole ollut sen kanssa mitään ongelmaa, nyt hän jo tervehtii koiraa puskemalla ja ovat ihan kavereita. Toisen kissan kanssa vähän piti alkuun mittailla toisiaan, onneksi kumpikaan ei ollut kuitenkaan mitenkään agressiivinen ja muutamien sähinöiden jälkeen tytöt ovat alkaneet hyvin kaverustumaan. Varsinkin iltaisin ravataan ympäri taloa peräkanaa ja yhteiset leikit laservalon ja onkilelun kanssa ovat ihan parhaita.
Ensimmäisinä päivinä Lyyti oli lähinnä meiltä piilossa ja kun menimme lähelle hän oli selvästi todella jännittynyt. Todella nopeasti alkoi uteliaisuus kuitenkin voittaa pelkoa ja hän alkoi päästää meitä lähelle, nyt hän tulee itsekin jo välillä viereen, ja varsinkin on kiva iltaisin katsella telkkaria ihmisen vieressä sohvalla. Rapsutella saa ja pitääkin, kauhea kehräys alkaa heti kun korvan takaa rapsuttaa.
Lyytin lempipaikaksi on muodostunut katossa olevat kiipeilypaikat olkkarissa. Heti kun “eristys” päättyi hän lähti todella rohkeasti tutustumaan paikkoihin ja selvästi kaikki mahdollisimman korkeat paikat ovat hänen mieleensä.
Lyyti on todella rohkea ja hurmaava persoona. Olemme todella kiitollisia, että saatiin Lyyti osaksi meidän perhettä! Päivä päivältä hän rohkaistuu enemmän ja enemmän, on aivan ihanaa seurata hänen kehitystään ja tutustua häneen koko ajan paremmin. Kiitos vielä!”
***
Kipinä on vallan mainio, tomera ja toimelias pieni energiapakkaus, joka on populaatiotaustastaan ja arkuudesta huolimatta lähtenyt ihailtavalla valloittajan asenteella tutkimaan kotikissana oloa. Kipinä etsii kotia, jossa sille olisi reipas ja leikkisä kissakaveri. Kipinä ei sovi ainoaksi kissaksi.
22.1.2023
Yli 100 kissan populaatiosta sijaiskotiin lokakuun lopussa saapunut Kipinä on noin puolivuotias, perusluonteeltaan reipas ja leikkisä kissaneiti, jonka kanssa ei tule ikinä tylsää, sillä uteliaisuutta ja vauhtia riittää. Kipinän tullessa Rekkujen hoitoon ihminen oli hänelle vielä hyvin vieras käsite, mutta neiti on rohkeasti käynyt ottamaan kotikissan elämää haltuun.
Kipinän lemppileikkejä ovat mm. laservalon jahtaaminen, pallo- ja hiirileikit, mattojen haastaminen kaksintaisteluun ja lintujen katselu youtubesta taikka ikkunasta. Hän on myös jokseenkin perso ruoalle ja herkuille, joten esim. temppujen opettelu voisi häneltä sujua mainiosti. Herkut ovat myös se varmin tapa jatkaa Kipinän totuttamista ihmiseen, sillä oikein hyvän herkun perässä pikkuneiti on jo uskaltanut kiivetä hetkeksi tutun hoitajan syliin herkuttelemaan tai nuolemaan herkkutahnaa sormelta. Myös leikkiessä Kipinä rentoutuu ja saattaa antaa hieman hipaista. Rohkeudestaan huolimatta Kipinä on kuitenkin muuten vielä arka ihmiskosketukselle, joten tulevalla kodilla on oltava kärsivällisyyttä niin hoitotoimenpiteiden opettelussa kuin neidin totuttamisessa uuteen ympäristöön. Ihmisen sormia ja varpaita on kyllä kiinnostavaa haistella, mutta lähemmän tuttavuuden tekeminen saattaa ottaa aikansa.
Kipinä on aina mukana siellä missä tapahtuu ja energiaa olisi loputtomiin. Neiti kaipaa kipeästi toista kilttiä, kissasosiaalista ja reipasta tyttökissaa kaverikseen juoksuralleihin, muihin leikkeihin sekä hellyyshetkiin. Kipinä on muiden kissojen kanssa hyvin välitön ja olisi heti tekemässä ennakkoluulottomasti tuttavuutta. Niinpä hänen tulevalta kaveriltaan toivotaan vastaavaa innostusta kissaseuraan.
Kipinälle etsitään kissakokenutta aikuiskotia tai vaihtoehtoisesti perhettä, jossa lapset olisivat jo teini-ikäisiä ja rauhallisia. Kipinä voisi sopia yhden energisen kissan kaveriksi tai sitten useamman kissan laumaan, ja mahdollisesti jopa koiralliseen kotiin, mikäli koira itse olisi kissoihin tottunut ja kiltti.
Tämän populaation kissoilla on ollut keuhkomatoa, johon myös Kipinä on saanut asianmukaisen loishäädön. Keuhkomato saattaa kuitenkin osalla kissoista jättää keuhkoihin vaurioita sekä lisätä anestesian riskejä. Nämä seikat on omassa kodissa hyvä huomioda jatkossakin.
Summary in English
Kipinä is a young, playful and immensely energetic little cat who came to Rekku Rescue from a large cat population. Kipinä is still somewhat shy around humans and isn’t used to being touched or handled, so she will need training in this area. She does love treats and good food, so this is the best way to her good graces and she’s already been brave enough to eat some treats from her carer’s hand and even sit on the lap for a while eating treats.
Kipinä likes to participate in everything that happens in the home and if not given enough activities and playtime, will most likely find something interesting to do by herself, that may or may not be to her humans’ liking. She loves other cats and needs to have the company of another friendly, young and playful female cat in her new home.
Kipinä is not suited for a family with small children, but might do ok with calm teenagers. She might also get along with a kind dog who’s used to cats. Kipinä’s new owner needs to have previous experience with timid, unsocialized cats since even though Kipinä is quite brave in comparison to her background, she still has quite a bit of way to go before being completely socialized.