Kinuskimassu (nyk. Kinuski)
Lisätty sivulle: 2011-08-26
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Leikattu naaras, noin 1v.8kk (helmikuussa 2013), hoidossa Helsingissä
13.3.2013 Kinuskille olisi hienoa löytää pian ikioma koti, tämänhetkisessä kodissa toinen kissa stressaa Kinuskista niin ettei yhteiseloa voida kovin kauaa jatkaa, ja Kinuskille parempi olisi siirtyä suoraan omaan kotiin kuin seuraavaan hoitopaikkaan. Kinuskin kodissa tulisi olla aktiivista kissaseuraa ainakin yhden kaverin verran.
9.3.2012 Kinuskin kodin etsintä jatkuu, sillä uudessa kodissa ollut kissa ei hyväksynyt reipasta Kinuskia kaverikseen. Kinuski rrrakastaa toisia kissoja ja hakee niiltä itselleen huomiota paljon.
13.2.2013 Kinuski etsii uutta kotia, koska perheen kuuro koira ei tule enää toimeen Kinuskin kanssa. Koira ja kissa ovat kavereita, mutta koira on kuuro ja säikkyy/stressaa sitä kun ei havaitse esim. kissan lähestymistä ajoissa jne. Stressioireet eivät ole hellittäneet eläinlääkärin ja kouluttajan ohjeilla, joten molemmat tarvitsevat oman rauhallisen kodin. Eläimet ovat myös olleet kokeeksi vuorotellen hoidossa ja toisaalta yksin kotona, jolloin kummankin käytös normalisoitui ja stressi helpotti. Syy oireiluun on siis tarkistettu sitäkin kautta.
Kodin kertomaa: Kinuski on erittäin älykäs, kiltti, lempeä ja kärsivällinen luonteeltaan. Se on suloisin ja kärsivällisin kissa, jonka olen tuntenut. Kinuski on seurallinen ja kiintyy omaan laumaansa. Tykkää seurata puuhia, esim. aamuisin seuraa hampaiden harjausta ja kahvin keittoa vieressä istuen ja kävelee usein vierellä kuten koira. Kun käyn koiran kanssa lenkillä, Kinuski odottaa/nukkuu usein kynnysmatolla ja on tosi mielissään kun palaamme kotiin. Seurallisen luonteensa vuoksi sopisi toisen kissan kaveriksi ja on tottunut koiriin.
Vieraita ihmisiä Kinuski aluksi ujostelee ja haluaa tarkkailla turva-etäisyyden päästä. Sitten kun on todennut vaarattomiksi, tulee oma-aloitteisesti tutustumaan. Ujouden vuoksi rauhallinen omistaja ja koti olisi paras. Neiti osaa tulla luokse kutsusta jne ja tykkää erityisesti höyhenistä, karvaisista leluista ja palloista! Myös isohko kiipeilypuu on neidin mieleen.
KULUKORVAUS KODINVAIHTAJASTA ON 60€ Uusi omistaja tekee kissasta luovutussopimuksen Rekku Rescue ry:n kanssa.
***
10.11.2011 Kinuskimassu muutti omaan kotiin Vantaalle koiran kaveriksi
***
Naaras, noin 4,5-5kk (lokakuussa 2011) kotihoidossa Helsingissä
24.10.2011 Lisätty kuvia :)
14.10.2011 Kinuskimassu ja siskonsa Karkkimassu odottavat vielä omaan kotiin pääsyä joko yhdessä tai erikseen. Tytöt ovat saaneet jo tehosterokotuksenkin, joten nyt puuttuu vain se oma rakastava koti.
26.9.2011 Kinuskimassu on hassu ujostelija, joka kaipaa omaa kotia jossa saisi rohkaistua omien ihmisten kanssa. Kodissa voisi olla reipas kissakaveri seurana, jonka kanssa saisi temmeltää.
14.9.2011 Kuulumisia kotihoitopaikasta: Kinuskimassu on sisaruksista vielä ujoin, mutta myös isoin. Kovasti neitiä ihmiset kyllä kiinnostaa, mutta kun syliin yrität ottaa, ehtii neiti vilahtamaan karkuun juuri sen verran kauaksi ettei häneen yletä. Mutta silloin kun neidin syliin saa, alkaa kehrääminen ja neiti rentoutuu täysin syliteltäväksi ja siliteltäväksi. Uskon, että omassa kodissa omien ihmisten luona, tämä neiti unohtaa hyvinkin nopeasti ujostelun. Ihana pikkukissa, jolla on pieni pilke koko ajan silmissä <3
Keskustelua pentueesta Rekku Rescuen keskustelupalstalla.
6.9.2011 Kinuskimassu suloisine sisarukseineen siirtyi kotihoitoon Helsinkiin ja sisarusparvi olisikin kaikin puolin valmiina muuttamaan omiin koteihinsa.
27.8.2011 Karkkimassu, Karamellinassu, Kanelitassu, Kinuskimassu ja Kermatassu odottavat omaan kotiin pääsyä hoitopaikassa Vantaalla. Suloinen sisarusparvi on vielä vähän ujo, mutta syliin rauhoitutaan ja kehräyskin alkaa kun vähän aikaa silittelee rauhoittavasti.
KULUKORVAUS kissanpennusta on 100€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






