Kia
Lisätty sivulle: 2007-08-12
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

****
LEIKATTU NAARAS, noin 1,5v talvella 2009/Espoossa
26.2.2009 Kuulumisia: Kia, suloinen ärripurri, syö ja kasvaa. Rohkea neitokainen, joka uskaltaa tulla kerjäämään makkaraa tai muuta herkkua jalan viereen. Kehrää ja antaa silittää itseään. Tulee välillä myös puskemaan. Todella leikkisä, kun vain jaksaa vetää narua perässä tms. Parvekkeelle neiti haluaa aamusta happihypylle. Siellä hetken aikaa jalottelee ja painelee sisälle takaisin. Pelkää parvekkeella outoja ääniä.
13.10.2008 Pieni ja äkäinen karvapallo on alkanut sulamaan ihmisen lähellä. Kia tulee lähelle, puskee jalkaa, kehrää, naukuu.
Ruoka maistuu neidille hyvin, syö veljensä kanssa samalta lautaselta ruoat joka päivä. Kia leikkii myös kovasti. Välillä nappaa varpaasta kiinni tassullaan, kun kävelee Kian ohi. Iltaisin Kian kanssa pitää leikkiä jokailtainen piiloleikki, että Kia saa metsästää sormia tai varpaita peiton alta. Iltajumpan jälkeen uni maistuukin. Välillä Kia nukkuu jopa meidän sohvalla, Nazu-kollin kainalossa.
Huima kehitys ja edistyminen on siis nähtävissä. Jopa 4v tyttäreni pääsee Kiaa silittelemään keittiössä ja Kia ei ole moksiskaan.
26.8.2008 Kia on alkanut tehdä tuttavuutta enemmän. On hyvin kiinnostunut varpaista ja sormista… Sormesta ottaa kiinni ja haukkaa pikkasen. Hieman saa jo silitettyä neitiä. Mutta sen huomaa, että alkaa itse tulla lähelle ja on utelias.
Kia ei lähde kovin helposti karkuun enää. Joitakin vieraita pelkää enemmän, mutta tutumpia tulee jo katsomaan nopeastikin. Ruoka maistuu todella hyvin. Kia tulee myös todella hyvin toimeen toisten kissojen kanssa. Hyvässä sovussa syövät välillä samalta lautaselta ruokaa.
Kian erottaa veljestään valkeista tassuista ja leuan alla olevasta valkoisesta
laikusta. =)
27.7.2008 “Kia ja Kirre on edelleen hieman arkoja. Kirre on huomattavasti siskoaan rohkeampi. Palvoo meidän kollia toden teolla, polkee lattiaa ja puskee.
Ruoka-aikoina aamulla ja illalla on keittiössä kuhina, kun kaikki kisut tulee syömään. Kirre tulee yleensä naukuen paikalle ja Kia perässä. Ruoka maistuu molemmille hyvin.”
21.7.2008 “Nyt kun olen seurannut noita kisuja muutaman päivän, niin Kirre on meillä se rohkeempi tapaus. Se tulee naukumaan ja polkee jalkaa lattiaan, kun syö parvekkeella meidän orvokkeja… =) Kia pysyttelee enemmän piilossa ja lähtee nopsaa karkuun.
Uskoisin, että nämä saattaisi jopa sopeutua erikseen, jos seurana vain olisi
muita kissoja. Kirre on enemmän kiinnostunut muista ja utelias, mutta Kia
kulkee perässä ja jää pikkasen Kirren varjoon koko ajan.”
20.7.2008 Kia ja Kirre muuttivat hoitopaikkaan Espooseen jossa on omia kissoja ja tyttölapsi.
16.6.2008 Kia ja Kirre etsivät uutta yhteistä kotia.
Nykyisen kodin kertomaa: “Kia ja Kirre ovat molemmat hyvin arkoja ja säikkyjä kissoja, mutta kuitenkin hirmu suloisia! He ovat kilttejä kisuja, eivätkä tee pahojaan. Keskenään he ovat hyvin leikkisiä; suosikkileluja ovat leikkihiiret ja erilaiset pomppivat pallot, ne saavatkin kovaa kyytiä kissojen kynsissä! Kia ja Kirre leikkivät mielellään myös hippaa, ja juoksevat melkoista rallia ympäri taloa toistensa perässä.
Kia on veljeään rohkeampi ja sosiaalisempi, hän tulee nuuskimaan käden hajuja, mutta silittää ei tätä äärettömän suloista kissaneitiä saa. Kirre on varautunut ja totinen poika, ja ilmeisesti Kirren ensikosketus ihmisiin on ollut karmaiseva, sillä poika pelkää edelleen kovasti meitä ihmisasukkaita. Myöskään Kirreä ei saa silittää lainkaan.
Kia ja Kirre ovat molemmat leikattuja kissoja. He ovat hyvin kiintyneitä toisiinsa, joten heidän olisi hyvä saada yhteinen uusi koti.
Meidän taitomme ei riitä kissoja kesyttämään. Olemme tilanteeseen melkoisen turhautuneita, ja pitkään asiaa mietittyämme tulleet siihen tulokseen että kissoille olisi löydyttävä uusi koti. Meidän arviomme on, että kissojen uuden omistajan olisi hyvä olla joku ns. kissaharrastaja, jolla olisi kokemusta aroista kissoista.
Kia ja Kirre ovat molemmat sisäsiistejä ja heidät on leikattu tammikuussa -08. He ovat nyt oletettavasti vähän yli vuoden ikäisiä (passin mukaan ovat syntyneet
10.4.07).”
****
8.12.2007 KIRRE JA KIA MUUTTIVAT OMAAN YHTEISEEN KOTIIN
****
NAARAS, noin 6kk (marraskuussa 2007) / Helsingissä
6.11.2007 Nyt olisi jo kiire saada Kialle ja Kirrelle oma koti, sillä ovat olleet jo pitkään kotihoidossa ja kaipaavat kovasti omaan kotiin.
27.9.2007 Kian varannut katosi teille tietymättömille, joten Kia odottaa edelleen omaan kotiin pääsyä yhdessä veljensä Kirren kanssa.
10.9.2007 Muutto on ensi viikon lopulla, joten alkaa olaa hätä löytää kotia kolmelle kisulle. Kia alkaa jo uteliaaksi: käden hajut kiinnostavat, mutta ei uskaltaudu vielä kokonaan silitettäväksi. Kirre on erittäin puhelias (murinaa ja ärinää kuuluu) ja murisee samalla kun syö (luulee vissiin, että ruoka juoksee karkuun). Kiti leikkii vanhempien kissojen kanssa, mutta on aika arka vielä. Kia ja Kirre leikkivät paljon keskenään, joten toivon heidän saavan yhteisen kodin. Kiti mieluiten sellaiseen, jossa olisi leikkikaveri tai useampi.
30.8.2007 Kiti, Kirre ja Kiia ovat hyvin soputuneet omien kissojeni kanssa. Trio on sen verran nuorta kantaa, että kaikki pitää tutkia ja tarvittaessa avata. Kiti on alkanut jo aika uteliaaksi ja pitää ihmisten katselemisesta. Kirre on kaikista vilkkain ja uteliain, jopa talouspaperirullat tuntuvat erittäin mielenkiintoisilta.
Kiia on hieman säikky ja turvautuu näin ollen Kirreen. Olisi toivottavaa, että Kiia ja Kirre pääsisivät samaan kotiin. Kiti tulisi hyvin toimeen sisarustensa kanssa, mutta on jo melkein löytänyt oman polkunsa eikä näin ollen tarvitse sisarustensa tukea. Kaikki kolme ovat vielä hyvin arkoja kissoja, mutta esimerkiksi jos Kirren saa kiinni ja otetuua syliin, niin hetken hän rimpuilee mutta sitten alkaa jo pitämään rapsuttelusta. Olisi erittäin tärkeää, että kissat saisivat mahd. pian oman kodin, sillä nyt he elkavat tarvita ympärilleen sitä henkilöä joka heistä tulee jatkossa huolehtimaan. Siten voisimme turvata sen, että kissat alkaisivat taas luottamaan ihmisiin.
12.8.2007 Kissakolmikko Kia, Kiti ja Kirre odottavat omaan kotiin pääsyä joko yhdessä tai erikseen. Pennut on pelastettu pahamaineiselta Rottermannin alueelta jossa nuoriso ja huumeidenkäyttäjät kiusaavat kissoja, nyt kolmikko on turvallisesti hoidossa, vai oma koti puuttuu.
KULUKORVAUS leikatusta aikuisesta kissasta on 115€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






