Kevin
Lisätty sivulle: 2017-02-14
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kastroitu uros, s. 19.5.2016. Kotihoidossa Hämeenlinnassa.
20.2.2017 Kevin on ollut hoitopaikassa nyt reilut pari viikkoa ja tuntuu, että siitä kehittyy ihanampi kissa päivä päivältä! Se purkaa energiansa hoitopaikan kissojen kanssa ja jaksaa leikittää paria kissakaveria oikein urakalla! Energiaa sillä on siis edelleen paljon, mutta Kepsu purkaa sen niin hyvin muiden kissojen kanssa, että hyökkimistä ei ole tapahtunut ollenkaan.
Nyt kun olemme tutustuneet paremmin, Kevin ei ole enää käyttänyt hampaitaan lainkaan. Se vaan poistuu paikalta, jos rapsutukset kohdistuvat sen mielestä väärään paikkaan tai juuri sillä hetkellä ei huvita seurustella enempää. Kepsu on kovin ihmisläheinen ja etenkin aamuisin ja iltaisin on ihana kellahtaa selälleen kainaloon rapsuteltavaksi. Toisten kissojen kanssa on mukava viettää pesutuokioita leikkien välissä ja aamuisin myös kotihoitaja meinaa saada karhean naamakuorinnan. Puhelintakaan ei parane näprätä sängyssä, sillä Kepsu änkeää puhelimen alta rinnalle kehräämään!
14.2.2017 Kevin on iloinen, energinen ja leikkisä pieni touhottaja. Se rakastaa juosta huiskan perässä ja osaa noutaa leluja hienosti! Muista kissoista se innostuu kovin ja uudessa kodissa tulisikin olla energinen nuori kolli sen seuraksi. Kevin ei ole kovin kohtelias muita kissoja kohtaan vaan yrittää heti päästä painimaan uusien tuttavuuksien kanssa. Tämän takia alkueristys on tärkeää, jotta uusi kaveri ehtii vähän tottua Kevinin hajuihin ja ääniin ennen kohtaamista. Kevin kyllä uskoo, jos toinen kissa sille vähän murahtaa, mutta innostuessaan saattaa hypätä yllättäen uuden kaverin niskaan leikillään. Kevin on myös välillä melko raju leikeissään, joten herkkä kissa ei sovi sen kaveriksi. Se rakastaa juoksuleikkejä, joten kodissa olisi hyvä olla tilaa näitä varten! Jos Kevinillä ei ole tarpeeksi tekemistä, saattaa se keksiä pieniä tihutöitä: hoitopaikassa se on repinyt tylsistyessään auki yhden ruokasäkin ja yhden hiekkapussin, mutta tarpeeksi aktivoituna se jättää tavarat rauhaan. Herkkupusseja ei kuitenkaan kannata jättää esille, ne ovat aivan liian vastustamattomia Kevinin mielestä!
Yöt Kevin tykkää nukkua tyynyn vieressä ja aamuisin on ihana kellahtaa hoitajan vatsan päälle rapsuteltavaksi. Vieraitakaan Kevin ei arastele vaan menee reippaasti tutustumaan kaikkiin ja kotiin tullessa se juoksee iloisena ovelle vastaan!
Kevin tykkää todella paljon huomiosta ja tulee mielellään rapsuteltavaksi. Kevin on kuitenkin oppinut, että jos häntä ei jokin asia miellytä, voi sen ilmaista ottamalla käden suuhunsa ja pitää hampailla kiinni. Kevin kyllä varoittaa ennen hampaiden ottamista käyttöön, mutta jos ihminen ei ymmärrä viestiä, kertoo se asian hieman voimakkaammin. Kevin ei kuitenkaan ihan puremalla pure ja päästää kyllä irti, kunhan tähän käytökseen ei reagoi millään tavalla. Toisinaan se vain poistuu paikalta, jos tilanne ei miellytä. Sylissä pideltynä Kevin ei tykkää olla, vaan se on ihan tylsää sen mielestä (paitsi jos sylistä saa katsella jotain mielenkiintoista tapahtumaa). Kevin antaa kuitenkin esim. leikata kynnet ihan nätisti. Aiemmassa kodissaan Kevin on purkanut energiaansa hyökkimällä ihmisten jalkoihin ja on purrut joitain ihmisiä kovempaakin, mutta hoitopaikassa tätä käytöstä ei ole ilmennyt. Tällaiseen riehakkuuteen auttaa kuitenkin usein kissakaveri.
Tulevan kodin on kuitenkin hyvä huomioida nämä Kevinin ominaisuudet ja varautua siihen, että se saattaa kotiuduttuaan palata vanhoihin kaavoihin. Onkin suositeltavaa opetella kissojen elekieltä, jotta elo Kevinin kanssa on jatkossa miellyttävää. Näihin tulevaa kotia opastetaan kyllä ja tarvittaessa sen kanssa voi kääntyä myös kouluttajan puoleen. Kevin ei ole paha, vaan vain vähän villi nuorukainen. Varmuuden vuoksi Keviniä ei luovuteta kotiin, jossa on lapsia.
Silloin kun Kevinillä on hepuli päällä, se ei halua rapsutuksia, vaan keskittyä leikkimiseen! Kevin tykkää kellahtaa luottavaisesti selälleen, mutta tämä ei suinkaan tarkoita, että se haluaisi maharapsutuksia. Se on luottamuksenosoitus kissalta ja vatsaan koskeminen taas olisi loukkaus tätä luottamusta kohtaan ja saa monilla kissoilla aikaan vahvan reaktion. Pään ympäriltä sitä saa rapsuttaa oikein yllin kyllin ja leuan alta rapsuttaessa se venyttää koko kaulansa pitkäksi nautinnollisesti! Kevin tykkää tulla kainaloon makoilemaan ja kehrää siinä kovaan ääneen tyytyväisenä venytellen.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, toimi näin.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 130 €. Kulukorvauksella kissa on saanut kolmoisrokotuksen (calici, herpes ja kissarutto) tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja se on vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.






