Kenai

9.9.2019 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

21.12.2019 Adam ja Kenai muuttivat yhteiseen kotiin Vantaalle.

Pentueen rohkein Kenai on aina ensimmäisenä tutkimassa uusia asioita ja vieraita. Veli Adam on pikkukollin paras kaveri ja kumppani leikeissä.

27.11.2019

Belle, Adam, Kenai, Milo ja Florian tulivat Rekkujen hoiviin syyskuussa, kun pentue löytyi noin parin viikon ikäisenä ilman emoa piharakennuksen ullakolta. Ensimmäisen yön sijaiskodissa hoitajat ruokkivat ja pissattivat pentuja muutaman tunnin välein, kunnes emo saatiin yhdistettyä lastensa kanssa seuraavana päivänä. Yhdessä emon kanssa pennut alkoivat voimistua sijaiskodissa, kunnes emon terveys romahti myöhemmin. Emo jouduttiin päästämään paremmille hiirestysmaille pentujen ollessa noin kuusi viikkoa vanhoja, mutta pentujen onneksi sijaiskodissa oleva toinen emo, Juliaana otti viisikon hoiviinsa. Juliaanan opastuksella pentuviisikosta on kasvanut mallikelpoinen joukko, joka osaa käyttää hiekkalaatikkoa eikä tuhoa huonekaluja.

Kenai on suloinen ja veljensä tapaan erittäin pörröinen pikkukolli, joka lisäksi on pentueen rohkein kaveri. Hän on hyvin ihmisrakas ja nukkuu joka ilta (tai aina kun on
mahdollisuus) ihmisen sylissä. Silloin hän kehrää kovasti ja nauttii rapsutuksista. Kenai etsii yhteistä kotia veljensä ja parhaan kaverinsa Adamin kanssa. Sijaiskodissa Kenai on tottunut myös pieniin lapsiin.

Huom! Mikäli olet kiinnostunut tarjoamaan kodin Adamille ja Kenaille, yksi hakemus riittää. Lomaketta ei tarvitse täyttää molempien veljien kohdalla.