Kaze (nyk. Usva)

06/2020 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

3.9.2020 Kaze muutti omaan kotiin sisarensa Kizun kanssa.

***

Kaze on oman arvonsa tunteva nuori neiti, joka totuttelee vielä ihmisen kosketukseen.

10.9.2020

Emme toistaiseksi ota Kazesta enempää tiedusteluita vastaan. We no longer accept new adoption requests for Kaze.

7.9.2020

Sisarukset Kizu ja Kaze loukutettiin yhdessä emonsa kanssa ulkoota heinäkuun alussa. Pennut olivat silloin alle kuukauden ikäisiä eikä niillä ollut vielä minkäänlaista kontaktia ihmisiin. Tutustuminen pentuihin alkoi hyvin sähäköissä merkeissä. Kaze oli porukan äkäisin sähisijä, mutta se on jäänyt pois nyt tuttujen hoitajien kesken. Nyt Kaze on valmis tuomitsemaan kaikki täydellisen silmämeikkinsä takaa. Silittäminen aiheuttaa yleensä ihmetystä: “Onko pakko hiplata, ihminen?”, mutta juuri heränneenä voi Kazekin hetkeksi lämmetä. Sylissä ei viihdytä vielä yhtään, mutta ihmisten seura kelpaa eteenkin jos siihen kuuluu leikitystä.

Kaze etsii yhteistä loppuelämän kotia sisarensa Kizun kanssa. Uudessa kodissa olisi hyvä olla jo hieman kissakokemusta. Aivan pieniä lapsia ei uudessa kodissa soisi olevan, mutta eläimiin tottuneet, hieman isommat lapset voisivat pentujen mielestä olla ihan kivoja.

Summary in English

Kaze was trapped from outside with her sister Kizu and their mother Itami. The kittens were of less than one month of age and had had no human contact at all. Getting to know humans was a real show with furious hissing, but now she gets along well with familiar people. Usually when she is being pet, she mostly just wonders if humans really need to touch her. When she wakes up from a nap, she might enjoy a moment of petting. She does not like to be held, but she likes to play with people.

Kaze is looking for a forever home with her sister Kizu. Sometimes these two get scared of loud noises and sudden movements, so they are looking for a home without small children. Bigger kids who are used to animals could be okay.