Karo (nyk. Elvis)
Lisätty sivulle: 2010-07-01
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

****
6/2013 Lisätty Elviksestä ja Ilveksestä kuvia.
KARO odottaa kotia Virumaan tarhalla.
31.7.2010 Karo on ensimmäisenä vastassa, kun menen kissaparakkiin sisälle sekä viimeisenä jalka oven alla makaamassa, kun lähden pois. Karo nauttii kovasti hänelle osoitetuista rapsutuksista, kuitenkaan vieläkään ei ollut Karon aika lähteä oman ihmisensä matkaan. Valitettavasti Karon komea ulkomuoto ei tule yhtä hyvin esille, kun kasvokkain tapaamisessa.
30.6.2010 Karo on komea nuorehko noin yksi vuotias kollipoika Virumaan tarhalla. Karo on uljas hoikka poika, jota katsellessa tulee mieleen itämäinen perimä. Karo on erittäin sosiaalinen ja reipas kissapoika, joka leikkii mielellään muiden kissojen kanssa. Kun Karon kaveri lähti tarhalta, Karo meni kuljetuskoppaan odottamaan, josko olisi hänen vuoro lähteä kotiin. Vielä ei kuitenkaan ollut Karon vuoro vaan odotus jatkuu.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös FeLV- ja FIV-testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






