Karma on energinen, alle 1-vuotias nuori kissaherra. Sen unelmakodissa olisi kissa- tai koirakavereita painileikkeihin ja aktiivisia ihmisystäviä valjasteluun ja leikittäjiksi.
11.9.2019
Karma sai kodin Helsingistä toisen kissan kaverina.
28.5.2019
Karma saapui Rekuille maaseudulta etsimään sitä loppuelämän kotia, ja on saavuttuaan hurmannut iloisuudellaan paitsi sijaiskodin ihmiset, myös koirakaverin. Vaikka kokoero on valtaisa, kelpaa koira oivalliseksi (ja pitkäpinnaiseksi..) painikaveriksi ja pötköttelytyynyksi.
Nuori kissakaveri, mieluiten toinen leikkisä kollikissa, kelpaisi Karmalle myös. Uusia ihmisiä Karma vielä ujostelee jonkin verran, mutta lämpenee kuitenkin ajan kanssa. Jostain syystä mustat kengät ovat Karmasta pelottavia, muttei yhtä paljon kuin se perinteinen imuri. Muuten tämä poika on oikein rohkea ja utelias. Sylissä se ei vielä malta viipyä kuin hetken, koska se aika on Karman mielestä pois tutkimiselta ja leikkimiseltä.
Hoitotoimenpiteet kaipaavat vielä totuttelua , ja viherkasvit saavat Karmalta kyytiä. WC:n siisteys on pojalle sydämen asia, joten taloudessa olisi syytä olla kaksi tai useampi hiekkalaatikko, ja Karmalla oli Rekkujen hoiviin tullessaan sisäsiisteysongelmia.
Karma sopii myös lapsiperheeseen, jossa lapset ovat kouluikäisiä.