Karhu

05.10.2020

Alkuperä: Suomi

26.8.2021 Kettu ja Karhu muuttivat yhteiseen omaan kotiin.

***

Karhu on seikkailunhaluinen nuorimies, joka on ensimmäisenä tutkimassa kaikkea rapisevaa. Karhu on ajoittain epäileväinen ihmistä kohtaan, mutta todettuaan ihmisen tutuksi ja turvalliseksi, se antautuu rapsutuksille. Karhun paras kaveri on oma veli Kettu.

17.7.2021

Karhu syntyi neljän sisaruksen pentueeseen. Noin viiden kuukauden ikäisinä poikue menetti emonsa hermostollisen vaivan seurauksena, mutta sisarukset ovat toistensa seurassa kasvaneet tasapainoisiksi nuoriksi kissoiksi. Karhu on viimeiset kuukaudet asunut erillään siskoistaan (Ilves ja Susi) veljensä Ketun kanssa, ja ne ovatkin keskenään ylimpiä ystävyksiä.

Karhu, toisin kuin veljensä Kettu, on ajoittain varuillaan ihmisen läsnäollessa. Veljensä rohkaisusta Karhu kuitenkin lopulta lähestyy silittävää kättä, ja nauttii täysin rinnoin silityksistä. Leikki esimerkiksi keppilelulla saa sen reipastumaan ja toteamaan ihmisen harmittomaksi.

Karhu on tavannut sijaiskotiaikanaan muun muassa pieniä lapsia ja keskikokoisen koiran, joista kummastakaan se ei aluksi ymmärrettävästi ollut kovinkaan innoissaan. Ajan kanssa Karhu kuitenkin todennäköisesti tottuisi kumpaankin, kunhan lapset tai koirat olisivat jo valmiiksi tottuneita toimimaan kissojen kanssa.

Karhu syö sijaiskodissa ainoastaan raakaruokaa sitkeiden vatsavaivojen vuoksi. Vatsavaivat ovat peräisin pitkään vaivanneista sisäloistartunnoista ja ovat helpottaneet sijaiskotielämän aikana, mutta pojan kanssa on erittäin suositeltavaa pysytellä herkkävatsaisille kissoille suunnitellussa ruoassa tai pelkässä raakaruoassa lisineen. Sijaiskoti kertoo mieluusti lisää raakaruokinnasta tarvittaessa. Karhun vatsa on edelleen ajoittain vaihtelevasti löysällä, mutta tilanne on parantunut huomattavasti viimeisten kuukausien aikana.

Karhu muuttaa uuteen kotiinsa veljensä Ketun kanssa, sillä ne tukeutuvat paljon toisiinsa aina jännittävissä tilanteissa. Ideaalitilanteessa uudessa kodissa olisi jo valmiiksi reipas, nuorehko poikakissa, joka jaksaisi poikien temmellystä ja opettaisi niitä kotikissan eloon.

Summary in English

Karhu is an adventurous young male, who is first to examine all crackling sounds. Karhu is still suspicious of  new humans, but likes attention from familiar and safe people. His best friend is his brother Kettu and they are looking for a home together.

The boys grew up with their sisters Ilves and Susi. Their mother passed away because of a nervous system disease when the kittens were around 5 months old. The kittens have suffered from resilient diarrhea because of endoparasites, but have been otherwise healthy and playful. Their stomach problems have been better with raw food diet, so they should stay on that. Their new home can also try complete food designated for sensitive cats, but full recovery can take long time and commitment.

In foster home the boys have met young children and dogs, but haven’t really enjoyed their companion. They can move to home with children and dogs, if they are familiar with cats and how to approach them. Preferably their new home would already have a sociable young male cat, who would teach them more about being a house cat and play with them.