Kalevi on supersuloinen ja leikkisä pienikokoinen kollikissa, joka arvostaisi kotia jossa asuisi talouden ainoana lemmikkinä.
27.12.2018
Kalevi löysi ymmärtäväisen kodin Helsingistä.
12.10.2018
Kalevi on huomiota ja hoivaa vaativa kissa. Pienitassuisen ja -korvaisen kissan takaa löytyy super leikkisä ja silityksiä vaativa kaveri. Kalevi leikkii paljon yksin kaikenlaisilla helisevillä palloilla ja hiirillä, mutta ihmisen leikittämät lanka- ja laserhiiri ovat yhtä mieluisia. Kalevi matkustaa hyvin autossa, eli reissut lääkäriin tai muualle sujuvat hienosti.
Kalevi osaa käyttää laatikkoa, mutta välillä toimituksen jälkeen saa olla siivoamassa hiekkalaatikon ympäristöä tai itse Kalevia. Myöskin hyppääminen erilaisille tasoille esim. sänkyyn tai sohvalle tulee omaa tahtia, pienten tassujen ja hännän kanssa se saattaa olla alkuun hieman haastavaa. Maukumisesta Kalevi ei juuri välitä, ääniä kylläkin pitää, mutta öisin tekemisen puutteesta johtuen päästelee maukumista ilmoille saaden ihmisen huomion. Eli öisin nukkumista pitää vielä harjoitella. Vaikka Kalevi onkin leikisä ja seurallinen kissa, on hän melko vaativa joten ensisijaisesti etsimme Kaleville kotia jossa olisi jo jonkin verran kissakokemusta.
Kalevilla on taipumusta hieman pomottaa muita kissoja ja koiriin se suhtautuu hieman pelokkaasti, eli tämä suloinen poika voisi nauttia eniten kodista jossa saisi nauttia leikityksistä ja rapsutuksista ainoana lemmikkinä.