Kaisla (nyk. Totsi)

Lisätty sivulle: 2006-12-30

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Kaisla (nyk. Totsi)
2/2006 KAISLA PÄÄSI OMAAN KOTIIN

****

KUULUMISIA omasta kodista:

25.5.2009 Moi! Ihan ensiksi tuosta nimestä. Kaislasta tuli melkein heti Totsi. Se tarkoittaa intiaanien kielellä mokkasiineja. Totsilla kun on tassujen
kärjissä valkoista ja näyttää ihan kuin sillä olisi tossut. :)

Totsi tuli laumaani 2006 helmikuussa ja jo seuraavassa kuussa eli maaliskuussa pakkasin kimpsut ja kampsut ja suuntasimme Vantaalta kohti Oulua. Sieltä kun sattui löytymään eläinrakas mies – muunlaisiahan ei olisi meidän laumaan huolittukaan!! ;) Oulussa ehdittiin asua kolmisen vuotta ja tällä hetkellä kotipaikkakuntamme on Ii, Oulusta n.35km pohjoiseen. Asumme omakotitalossa ja rakenteilla on ulkoiluhäkki kissoille, sillä ei tulisi mieleenikään päästää rakkaita kattejamme alttiiksi maailman vaaroille!! Häkkiulkoilu on turvallisin
vaihtoehto.

Totsi on ollut terve. Mitään eläinlääkärin hoitoa vaativaa ei onneksi tähän
päivään mennessä ole ollut. Tosin sillä ehti olla kahdet juoksut ennen kuin saimme ajoitettua leikkauksen oikeaan ajankohtaan. Taisi olla yhtä suuri
helpotus sekä Totsille että meille, että sulhasen etsiminen loppui. Oli nimittäin aika surkuhupaisa näky, kun Totsi yritti takapuoli pystyssä saada huomiota, kuka vain ohi sattui menemään.. :/

Totsi on alusta asti jutellut paljon, “kurkur” on yleisin ääni ja silloin, kun se kerjää tuoreruokaa se maukaisee korkealla äänellä “kurnau tai miau”. :) Monesti sen herätessä kuuluu “kurnau” ja kun sille juttelee, se kurisee takaisin ja hölkkää pienillä tassuillaan luokse. :) Totsi tykkää olla sylissä – kissamaiseen tapaan tietenkin vain silloin, kun se itse haluaa. :) Silloin se kehrää äänellä, joka kuulostaa vähän kuorsaamiselta.

Kun olin raskaana ja mahani oli jo aika iso, Totsi saattoi nukkua vatsani päällä parikin tuntia, jos vaan jaksoin istua niin kauan. :) Sillä se varmaan suhtautui niin mutkattomasti uuteen perheenjäseneemme, koska tullessani synnytyslaitokselta kotiin vauvan kanssa – se kävi vain vilkaisemassa, “aijaa, tuo on siis se jonka päällä köllöttelin” ja se oli siinä. :) Ihana kissa! :)

Ennen Totsin tuloa kotiani asusti ja asustaa edelleen löytökoira Aada ja
kotikissa Nata. Normaalin alkuhämmennyksen jälkeen ne on tulleet tosi hyvin toimeen keskenään. Ollaan monesti mietitty onko Aadalla ja Totsilla jokin
yhteinen kieli – Virosta kun ovat molemmat – sillä niillä on ollut “nokkapokkaa” vain muutaman hassun kerran ja nekin johtuivat molemminpuolisista väärinkäsityksistä. Totsin kotihoitopaikassa Suomessa ei
ollut koiraa. Viime vuoden lopulla karvainen laumamme lisääntyi yhdellä siperiankissalla, Mikillä. Totsi tulee sen kanssa toimeen, mutta ei tykkää Mikin miehisistä kosiskeluyrityksistä – silloin Totsi pistää tulisella otteella kollinuorukaisen kuriin ja ruotuun. :D

Totsi on ihana kissa, herkkä pieni sähikäinen, meidän tölleröfani! :) (–> töllerö=paperista tehty pallero, jonka perässä se rakastaa juosta) Kiitos Rekkulaisille, että saimme pienen nokinenäkarvanaaman laumaamme! :) Koitan laittaa mahdollisimman pian uusia kuvia.

Terveisin,
Anne, Ari ja Max sekä karvaotukset Aada, Nata, Totsi & Miki sekä kala-allas

25.4.2007 Lisätty kuvia kodista.

****

NAARAS, noin 4kk.

Lyhytkarvaiset nokinenä siskokset Kaisla ja Kukka on löydetty Tallinnan vanhasta kaupungista. Ikää sisaruksilla on tammikuussa 2006 noin 3-4kk Nyt kotihoidossa Tallinnassa. Reippaita tyttöjä kummatkin.