Käbi
Lisätty sivulle: 2011-12-17
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

****
Kuvia kodista lisätty 15.3.2012, Käbi sai maaliskuussa kaverikseen Pinnun Võrun tarhalta.
KUULUMISIA omasta kodista:
18.2.2012 Käbi on alkanut katsella tv:tä, erityisesti lintu- ja kalaohjelmia.
Kun tv:stä alkaa kuulua lintujen ääntä, Käbi katsoo tv:tä, sitten hämmästyneenä minua ja sitten taas tv:tä. Lintuja on mukavinta tietenkin tuijottaa aivan nenu tv-ruudussa kiinni.
Käbi on myös todella tietoteknisesti orientoitunut. Hänestä on oikein mukavaa makoilla lämpimien tietokoneiden päällä. Käbi on tehnyt jo Google-hakuja, ja eilen häntä selvästi kiinnosti varata lentolippuja, koska hän itsepintaisesti valloitti näppiksen juuri, kun surffasin lentolippusivulla.
Käbi on alkanut myös jutella tosi paljon. Hän kurnahtelee mennen tullen. Hänellä on myös ihastuttava tapa tulla aamuisin sänkyyn antamaan aamupusun: kutsun häntä, hän kurnahtaa ja hipsii luokseni suukottamaan.
Leikeistä Käbiä miellyttävät eniten sisalhiirien pureskelu, pallolla leikkiminen ja narun perässä syöksähtely. Uusin lempilelu on pätkä tuorekurkkua. Pahvilaatikoissa möyriminen on tietysti myös mukavaa. Nyt Käbillä on myös uusi, pienempi kiipeilypuu, ja siitä hän pitää.
3.2.2012 Käbi on kotiutunut tosi hyvin. Tullessaan meille hän oli kuljetuskopassaan aika vauhkona. Ensimmäiseksi annoimme Käbin tutustua vain kylpyhuoneeseen ja saunaan. Heti kun avasimme kopan oven, Käbi syöksyi terhakkaasti ulos ja tutustui ensimmäiseksi saunaan – Suomessa kun ollaan. Sen jälkeen alkoi mieletön kiehnääminen ja lakkaamattomat hyppypuskut – ei ollut tietoakaan arkuudesta! En ole kyllä eläissäni nähnyt mitään kissaa niin vauhkona, mitä Käbi oli tultuaan meille! Se kiehnääminen ja puskeminen ja pompiskelu ja kieriskely oli sitä luokkaa, että huhhuh. Totesimme vain, että ehkäpä tuo tuosta vähän rauhoittuu, kun lepää.
Mutta eipä hän juuri levännyt. Ensimmäisenä yönä ei meillä juuri nukuttu. Rukka naukui kylpyhuoneessa ikävissään, ja minä nousinkin reippaana jo kolmen tunnin unien jälkeen kisua hoitamaan. Annoin Käbin tutustua olohuoneeseen ja keittiöön. Arkuudesta ei edelleenkään tietoakaan. Kaikki uusi kiinnostaa! Aamu jatkui myös jatkuvilla hyppypuskuilla ja seuraamisella – hellyydenkipeältä misulta vaikuttaa! Hyvä juttu, meille sopii.
Alun vauhkoilun jälkeen Käbi on pikkuhiljaa alkanut rauhoittua. Välillä leikitään, välillä levätään. Erityisesti vesielementti näyttää tosiaan kiehtovan Käbiä – kuten Valgan tarhan vesiautomaatti – ja hän voisi varmaan tuijottaa hiljakseen valuvaa vesihanan noroa tuntikausia. Vettä on myös mukavinta lipittää suuresta kylpyhuonesangosta, ei tietenkään pienestä vesikiposta.
Olimme ostaneet Käbille korkean kiipeilypuun, mutta se ei tuntunut kiinnostavan häntä, joten vaihdamme sen pienempään. Käbi oppi myös heti avaamaan makkarin liukuoven, eteiskaapin liukuovet ja puolikiinni olevat vessanovet. Itse olen oppinut Käbin kieltä eli eri naukuja: katonrajaan kaipaava miukaus, ruokamaukaus, silitysmiukahdus. Öisin Käbi nukkuu välillä meidän välissämme tai päällemme käpertyneenä, välillä muualla, ja joskus öisin on myös mukava kiipeillä esimerkiksi vaatekaapin tangon päälle miukumaan… Uni on siis viime aikoina jäänyt tavallista vähemmälle – osin Käbin puoli kuudelta alkavan leikin takia, osin siksi, etten malttaisi nukkua, kun tahtoisin vain koko ajan ihailla tuota ihanaa, rakasta kissaa.
Käbi on todella ihana ja sympaattinen katti, joka tykkää myös pussailla ja halailla paljon. Myös vieraat ja Facebook-kaverit ovat olleet aivan ihastuneita, erityisesti Käbin ihanat silmät ja katse ovat saaneet kehuja. Käbi ei tosiaan pelkää uusia ihmisiä eikä uusia paikkoja vaan on valtavan utelias ja kaikki kiinnostaa. Käbin on myös annettava aina haistaa kaikkea aamukahvista lounaaseen, jos haluaa itse näistä rauhassa nauttia ilman kupin ja lautasen puskemista. Käbille maistuvat parhaiten kunnon kanan- tai kalanliha-ateriat, ei mitkään hyytelömäiset tai muuten mössömäiset ruuat. Saa nähdä, hemmottelemmeko hänet pilalle – on niin vaikeaa vastustaa sitä suloista katsetta, että anna minulle jotain hyvää, mau.
Olen tässä odotellut rauhassa, että Käbi kotiutuu, jotta voisimme sitten aloittaa koulutus- ja agilitypuuhat. Tänään tutustutin häntä jo kantoreppuun, jossa Käbi reippailee kanssamme sitten Heiluvaan Häntään ja muihin mukaviin paikkoihin. Tänään ostin myös uuden harjan turkinhoitoa varten – muutama vetäisy ja johan alkoi kiiltää! Kaunis, hieno katti, ihana misu. Olemme onnellisia. <3
****
AIKUINEN STERILOITU NAARAS
6.1.2012 Käbi on alustavasti varattu.
17.12.2011 Käbi on älykkäin koskaan tapaamani kissa! Käbi poseeraa ja tekee mielellään temppuja huomiota saadakseen. Käbi osaa myös avata ovet ja kesähelteillä oppi kuukaudessa käyttämään vesiautomaattia, jotka on tarkoitettu yleisiin odotushuoneisiin yms tiloihin http://www.sakulate.ee/extra_en.html Vastaavanlainen vesiautomaatti oli tarhalla käytössä tänä kesänä. Käbi on todella älykäs ja oppii nopeasti erilaisia asioita. Käbilla on tietenkin todella ihana ja hyvin sosiaalinen luonnekin. Käbi tulee hienosti toimeen muiden kissojen kanssa ja viihtyy mainiosti myös ihmisen seurassa ja sylissä. Käbi sopii aktiiviseen kotiin, jossa sen kanssa touhutaan paljon ja neiti varmasti nauttisi kissa-agilityn harrastamisesta!
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös FeLV- ja FIV-testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissat tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista on tehdään ilmoitus Eviralle






