Jusu (nyk. Kasper)
Lisätty sivulle: 2012-10-10
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

****
KUULUMISIA omasta kodista:
13.12.2012 Me annoimme uuden nimen Jusulle. Meillä on Kasper-kisu. Kasper on aivan ihana pieni kissanpentu. Kotiutuminen on sujunut oikein hyvin. Pari ensimmäistä päivää oli arempi, mutta nyt on kaikessa mukana. Kasper on nyt leikattu (kastroitu) ja rokotettu. Leikkaus sujui hyvin. Leikkauksen jälkeen Kasper oli “hönelö”. Seisoi etukäpälät juomakupissa ja loiskutti vettä pois kupista. Kasper on kasvanut kovasti. Reipastunut ja tullut jopa syliin kehräämään.
****
UROSPENTU noin 3,5kk (loka/marraskuun vaihteessa 2012), kotihoidossa Nurmijärvellä
5.11.2012 Jusu meinasi alkuun olla sitä mieltä, että silitys on yliarvostettua. Mutta mamman lähdettyä toiseen hoitopaikkaan, alkoi Jususta tuntumaan, että jonkun pitäisi antaa vähän halia välillä. Jusu tulee jo luokse kehräämään, mutta liian tunkeileva käsi saa Jusun poistumaan paikalta. Jusu kaipaa vielä rohkaisevaa hoitajaa, mutta tästäkin kollista tulee oikein seurallinen kissa, kunhan oppii luottamaan kunnolla ihmisiin.
2.11.2012 Jospi ja Jusu tahtoisivat jo pian muuttaa ihan omaan kotiin joko yhdessä tai erikseen.
22.10.2012 Jospi ja Jusu jäivät kaksin asumaan hoitopaikkaan Nurmijärvelle, kun muu perhe erotettiin sosiaalistumaan Helsingin puolelle hoitopaikkoihin (Raineri ja Isolde omaansa ja tyttöpennut omaansa).
10.10.2012 Isolde ja Raineri sekä näiden pennut Luumu, Leanna, Lupiini, Jospi ja Jusu odottamaan kotiin pääsyä joko yhdessä tai erikseen. Pesueelle meinasi käydä köpelösti, mutta nyt pikkuperhe on yhdistyksen hoivissa ja niille etsitään omat kodit.
Pentujen sosiaalistaminen on lähtenyt hyvin käyntiin hoitopaikassa. Ujostelu johtunee siitä, että pennut ovat joutuneet olemaan elonsa alkuajat ilman ihmisen sosiaalistamista. Jusu on komea pikkukolli, mutta myös kovapäinen. Jusu on porukasta ainut, joka taistelee matolääkitystä vastaan ja tahtoo tehdä niin kun itse tahtoo. Jusu työntää muut sivuun ruokakupiltakin laittamalla tassun toisen naaman päälle. Jusu on kovis, eikä välitä hempeilystä, mutta eiköhän tämäkin kovanaama vielä pehmene hyvässä hoidossa.
KULUKORVAUS kissanpennusta on 120€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






