Juska (nyk. Haku)

04/2018 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

10.5.2019 Juska muutti omaan kotiin yhdessä Tipun kanssa.

 

***

Juska on leikkisä ja runsaasti energiaa omaava, noin vuoden ikäinen poikakissa joka etsii yhteistä kotia tyttökissa Tipun kanssa. Juska toivoo uudelta kodiltaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä vielä ajoittain arastelevalle kaksikolle sekä energista kissakaveria, jonka kanssa temmeltää ja riehua niinä hetkinä, kun rauhallisemmasta Tipusta ei leikkikaveria irtoa.

1.4.2019

Juska saapui Rekkujen sijaiskotiin alkuvuodesta toverinsa ja todennäköisen sisarensa Tipun kanssa. Alun pitkällisen jännityksen ja arkuuden jälkeen uteliaisuus ja leikkisyys on alkanut voittamaan, eikä Juska voi vastustaa siiman päässä hyppelevää sulkatupsua tai kimpoilevaa superpalloa.

Juska on syntynyt keväällä 2018 usean kymmenen kissan porukkaan, ja viihtyykin mainiosti kissaseurassa, niin leikki- kuin unikaverina. Ihmiskäsi jännittää Juskaa vielä melko paljon, mutta herkkuja hän uskaltaa jo hakea kädestä ja silityskin on hetkellisesti sallittua. Kun Juskaan hieman tutustuu, täytyy todeta, että tältä pojalta ei energia ja uteliaisuus hevin ehdy. Onpa Juskassa varkaankin vikaa, joten namit ja ruoat kannattaa säilyttää visusti piilossa!

Juska muuttaa uuteen kotiin sisarensa Tipun kanssa, joka saa Juskalta vielä kovasti kaipaamaansa rohkeutta. Ideaalitilanteessa uudessa kodissa odottelisi jo valmiina aktiivinen ja leikkisä kissakaveri, jonka kanssa Juska saisi purkaa energiaansa Tipun ollessa kaksikon rauhallisempi osapuoli. Pienten lasten perheeseen Juska ei sovellu arkuutensa vuoksi, mutta kissoihin tottuneet koirat eivät todennäköisesti olisi ongelma.

Yhteenvetona Juskasta kasvaa varmasti mitä hurmaavin kissaherra. Kuka voisikaan vastustaa tällaista silkkiturkkia ja kauniita, keltaisia kissansilmiä.