26.11.2022 Jupiter muutti siskonsa Calliston kanssa yhteiseen omaan kotiin.
Jupiter on alkuun ihmisiä ujosteleva mutta nyt jo rohkaistunut hyvin leikkisä nuori tyttö, joka etsii omaa yhteistä kotia siskonsa Calliston kanssa.
6.11.2022
Callisto ja Jupiter ovat kissasiskokset, jotka loukutettiin yhdessä emonsa kanssa loppukesästä. Kesyltä emolta löytyikin siru ja hänen omistajansa tavoitettiin. Emo oli karannut keväällä ja ilmeisesti saanut karkureissunsa aikana pennut, jotka eivät olleet ollenkaan tottuneet ihmisiin. Pennut luovutettiinkin rekkujen sijaiskotiin ja emo jäi heitä hoitamaan, kunnes pennut olivat valmiita vieroitettavaksi.
Sijaiskodissa kaksikko on opetellut elämää ihmisten kanssa sekä muita sisäkissan taitoja. Niihin kuuluvat myös verholiaaneilla heiluminen, tapetin vaihtoon osallistuminen ja etätöiden valvonta. Äkkinäiset liikkeet sekä kovat äänet pelottavat kaksikkoa vielä, joten he etsivätkin rauhallista kotia, jossa ei ole lapsia.
Callisto ja Jupiter ovat toistensa parhaat ystävät, tuki ja turva, joten heille etsitään ehdottomasti vain yhteistä kotia. Uuden kodin tulee myös ymmärtää aran kissan sielunelämää ja tukea kissalasten kehitystä yhä sosiaalisemmiksi kotitiikereiksi.
Jupiter oli pitkään sitä mieltä, että ihmiset eivät ole hänen juttunsa. Lopulta kovan punkkaritytön kuori kuitenkin alkoi mureta, ja nykyään hän on herkuilla lahjottavissa silitettäväksi ja hoidettavaksi. Jupiter rakastaa yli kaiken leikkimistä ja silloin hän unohtaa jopa vähän pelottavat asiat hetkeksi. Jupiter on hyvin tarkka omista leluistaan ja ruuastaan, ja saattaa puolustaa niitä murisemalla. Kaksikolle täytyy tämän vuoksi tarjota tarpeeksi resursseja molemmille, jotta ikäviltä tilanteilta vältytään.
Summary in English
Jupiter is shy at first but has already started to find her courage. She is a playful little girl who is looking for a home together with sister Callisto.
6.11.2022
Callisto and Jupiter are cat sisters who were found outdoor together with their mother at the end of the summer. The mother had apparently run away in the spring and got her kittens during this time so they were not used to humans at all. Mothers owner was tracked down but she stayed in Rekku foster care while she was still taking care of her kittens. In the foster care these two kittens have gotten used to people and learned other indoor cat skills. This includes swinging in curtains, changing wallpapers and supervising remote work. Sudden movements and loud noised still scare these two so they are looking for a quiet home without children. Callisto and Jupiter are each others best friends so they are definitely looking for a home together. The new home should understand how to treat timid cats and support their development into more social domestic tigers.
For a long time Jupiter thought that people are not her thing. Eventually thou, the tough punk girl’s shell began to crumble and today she can be bribed with treats to be stroken and taken care of. Jupiter loves playing more than anything and then she forgets scary things for a while. Jupiter is very particular about her toys and food and may defend them by crowling. Due to this enough resources must be provided for both girls to avoid unpleasant situations.