Juniori

Lisätty sivulle: 2006-12-29

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Juniori
9/2005 JUNIORI SAI OMAN KODIN YHDESSÄ VELJENSÄ JIPON KANSSA

****

KUULUMISIA omasta kodista:

12/2005 Syksy on vierähtänyt todella äkkiä ja tuntuu kuin kisut olisivat olleet meillä kauemminkin. Kissa-veljeksille kuuluu hyvää. Ne ovat iloisia ja seurallisia sekä uteliaita ja rohkeita. Me kaikki pidämme niistä tosi paljon.

On ollut hauska huomata miten yksilöllisiä nämä samasta pentueesta olevat kissat ovat. Jippo on ollut ennakkoluulottomampi uusia asioita kohtaan esim. pölynimuri, sukulaiset ja muut heille vieraat ihmiset, uudet ruokamaut. Juniori tutustuu asioihin etäämmältä ja varauksellisemmin, tosin ei kuitenkaan ole yhtään arka.

Ruokailussa on selvä ero, Jipolla on tapana ahmia, Juniorilla ei ole mitään kiirettä ja syö vain sen verran kerrallaan kuin haluaa, vaikka kuppiin sitten jäisikin ruokaa. Jippo kyllä hoitelee Juniorilta jääneet tähteet. Silti Jippo on edelleen sirompi ja pienempi kuin alunperinkin selvästi rotevampi Juniori. Yritämme antaa ruokaa sopivasti kerrallaan, ettei ahmiminen aiheutttaisi oksentamista (kuten välillä käy), vaikka se saattaa kyllä johtua myös yleensä ruokailun jälkeen alkavasta leikkimisestä.

Jippo ja Juniori ovat tosi kauniita kissoja. Ihmiset kiinnittävät huomiota niiden tavallista isompiin korviin ja pitkiin raajoihin. Minun mielestäni Jippo näyttää sivusta päin aivan Väiski Vemmelsääreltä. Niiden touhuja on sitten hauska katsella, painimista, vaanimista takaa-ajoa ja saaliin (leikkihiiret ja karvapallot) kanssa kamppailua. Rauhallisia ja uneliaita hetkiä on tietysti myös paljon ja useinmiten ne nukkuvat kylki kyljessä nauttien toistensa lämmöstä. Sitten ne toisinaan lutkuttavat toistensa turkkia niin keskittyneesti, että eivät välitä ollenkaan muusta maailmasta, kehräävät samalla kovasti.

Lähetän muutaman valokuvan sinulle myöhemmin niin näette miten hoidokkinne ovat kasvaneet. Iloista Joulunajan jatkoa ja hyvää Uutta Vuotta sekä kiitos siitä työstä, jota teette suloisten eläinten hyväksi. terv. Tuula&kumpp.

****

UROS, noin 4kk.

Juniori saapui kotihoitoon Vantaalle 31.8.2005 viiden sisaruksensa kanssa. Juniorin koko sisaruskaarti on hoidettu erinomaisesti ja kaikki rokotukset yms. ovat kunnossa, itse asiassa ovat jo saaneet myös tehosterokotuksenkin, joten seuraava rokotus tarvitaan vasta vuoden iässä.