Hellyyttävä ja sympaattinen poikakissa JoJo etsii kotia yhdessä siskonsa Imeldan kanssa, tai muuttaisi kotiin jossa olisi jo valmiiksi nuori poikakissa leikkikaveriksi.
17.9.2020
Jojo sai kodin Nemo-kissan kaverina ja vetävät nyt parirallia ympäri kotia ja nukkuvat kylki kyljessä.
8.9.2020
Jojo valloitti yleisönsä ja sai aikaan niin valtaisan kyselytulvan, että toistaiseksi emme ota enää vastaan tiedusteluja!
7.9.2020
Pian 4 kuukautta täyttävä (synt. 27.4.2020) poikakissa JoJo on viidestä kissanpennusta ja emokissa Mama H:sta koostuvan pentueen pienimpiä ja viihdyttävimpiä tapauksia.
Hän on utelias ja leikkisä poikakissa, joka tykkää läheisyydestä sekä toisten kissojen että ihmisten kanssa. Hän on pentueesta ihmisrakkain, tykkää olla silitettävänä ja välillä jopa nukahtaa syliin.
JoJo tykkää erityisesti paini- ja tunnelileikeistä ja erikoisuutena on vessanpönttöön sukeltaminen heti jos silmä välttää. Se tykkää pelata palloa ja leikkiä pilleillä. JoJon bestis on Imelda, jonka kanssa painit on parasta päiväohjelmaa.
JoJo on tavannut pienempiä lapsia ja sopii myös lapsiperheeseen, kunhan perheen nuorimmat on opetettu lähestymään ja käsittelemään kissaa oikein.
Hoitotoimenpiteet vaativat vielä kärsivällistä opettelua.
Jojo ei muuta vapaana ulkoilevaksi, eikä yksinäiseksi kissaksi.