Jekku
Lisätty sivulle: 2006-08-11
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

****
KUULUMISIA omasta kodista:
5/2008 Jekku vietti Vappupäivänä 2008 3-vuotispäiväänsä. Olimme ostaneet sille
laservalon, nyt vihdoin ja viimein! Meidän on pitänyt ostaa se jo varmaan
kaksi vuotta, mutta nyt sitten yhtäkkiä lemmikkikaupassa, kun sellainen osui
kohdalle, niin se oli pakko ostaa! Ja se onkin paras juttu tällä hetkellä. Laservalo on muodoltaan pieni hiiri ja siinä on parit lyhyet “viikset”, joiden äänistä Jekku tietää pääsevänsä metsästämään valoa, jota ei ikinä saa kiinni. Tämän valon takia se on ollut viime viikon hulluna, juoksee varmaan enemmän ku viimeisen puolen vuoden aikana. Muutenkin aktiviteetti oli jossain vaiheessa ihan kadoksissa ja ruokahalu oli mieletön…
Miehen allergisuus on taas hieman puhjennut, kiitos kevään. Mutta Jekku on
saanut öitään viettää makuuhuoneessa ja vasta viime viikkoina se on tajunnut, että se pääsee omin avuin vaatehuoneeseen, jossa on liukuovi. Joten, olemme joutuneet keksimään mitä ihmeellisempiä juttuja oven eteen yön ajaksi, jotta kissa ei menisi vaatteiden sekaan nukkumaan :) Ja imuroida saa melkein päivittäin, mutta mitä sitä ei tekiskään Jekun takia.
Jekku tulee loistavasti vieraiden kanssa toimeen. Olemme viime aikoina käyneet viikonloppureissuissa ja täällä on ollut silloin kissavahti. Eikä ole ollut mitään ongelmaa, Jekku on käyttäytynyt ihan normaalisti ja yhtä rakastavasti vieraita kuin meitäkin kohtaan.
Jekku vetää ruokaa normaaliin tahtiin, mutta aina silloin tällöin se luulee
olevansa liian lihava eikä syö kuin raksuja -montakin päivää. Jekku on nyt myös oppinut juomaan omasta vesikiposta. Ennen se lipitti sitä suihkun alta ja myös pyykinpesukoneesta valuva vesi on kerran maistunut.
Kaiken kaikkiaan olemme niin rakastuneita tuohon vauvaan, että ollaan todella tyytyväisiä, ettei luovuttu kisusta kuitenkaan. Toivottavasti Jekku elää vielä monta ihanaa vuotta meidän kanssa <3
****
Jekku on reilu vuoden vanha kollikissa, arvioitu syntymäaika 1.5.2005. Tuli meille asumaan lokakuun puolessa välissä ja on viihtynyt todella hyvin. Nyt joudumme luopumaan avomiehen allergisuuden takia, joka puhkesi keväällä koivuallergian yhteydessä. Haluamme Jekulle yhtän hyvän kodin, toivottavasti löytyy parempikin :)
Jekku on ihmisystävällinen, ei pelkää lapsia ja tulee moikkaamaan, kun vieraita saapuu. Osaa olla itsepäinen, mutta ei satuta eikä suutu helposti. Tulee itsenäisesti syliin, mutta tahtomattaan ei jää. Viihdyttää itseään katselemalla ikkunasta ulos ja olisikin kiva, jos ikkunasta olisi näkymä linnun täyttämiin puihin :) Kaikkiruokainen Jekku rakastaa eritoten pakastettua jauhelihaa, tonnikalaa ja kinkkusuikaleita. Porsaan sydämestä ei niinkään välitä. Jugurtti on ihanaa herkkua ja aamiaispöydässä istuu seurana ja pyytää jugurttia tai soppaa, mitä ikinä syötkään. Ensimmäinen kissa, jonka tiedän pitävän myös riisipuurosta ja syö myös jonkin verran pehmeää porkkanaa.
Jekku on tottunut ulkoilija. Menee helposti valjaisiin ja urheasti ulos. Jekku on juuri madotettu, joten pihalla ruohon syöminen ei pitäisi olla ongelma tälle kisulle. Kiinnostuu lentävistä ötököistä, mutta pienemmistä ötököistä ei niinkään välitä. Kaiken kaikkiaan Jekku on aivan loistava kissa ihmiselle, joka kaipaa seuraa, mutta Jekku viihtyy myös yksin, jos seurana on joku leikkihiiri. Ainoa lelu, jota Jekku oikeastaan pelkää, on keppi, pitkä keppi, jonka päässä on joku lelu tai ei mitään. “Onkimaiset” kepit on paras juttu, lentävä hiiri on hyvää liikuntaa trimmille kollille! Hyväksi leluksi on huomattu palloksi muotoiltu folio :) Tarjolla olisi siis reilu vuoden ikäinen kastroitu kollikissa, joka on kaikin puolin aivan mahtava kisu!
Lisätietoja: Taru Veck
Jekun historiaa:
Uros n. 4 kk. Jekku saapui kotihoitoon Vantaalle 31.8.2005 viiden sisaruksensa kanssa. Jekun koko sisaruskaarti on hoidettu erinomaisesti ja kaikki rokotukset yms. ovat kunnossa, itse asiassa ovat jo saaneet myös tehosterokotuksenkin, joten seuraava rokotus tarvitaan vasta vuoden iässä.
11.9.2005 Jekku on ollut nyt meillä reilun viikon ja kaikki muut tästä pentueesta ovat jo pääseet omiin koteihinsa. Jekku on ehdottomasti pentueen reippain pentu, vaikka onkin kaikista pienin rääpäle. Uskon että tämä Jekun reippaus omalta osaltaan on vaikuttanut siihen ettei se päässy omana kotiinsa heti ensimmäisten joukossa. Sillä Jekku ei muiden tavoin mattaanut jäädä hurmaaman yksittäisiä kissankatsojia vaan juoksenteli vuoron perään kiinnostuneena ja innoissaan kaikkien luona. Joten kaikki varmasti ajattelivat että juuri tuo pentu varmasti varataan heti, joten otetaan me joku rauhallisempi joka ei niin paljon tuo itseään tykö ja joka jäisi muuten ilman kotia.
Tiedä häntä, kaikki ovat kuitenkin Jekkua kehuneet, sillä se on tosi iloinen pikkumies joka rakastaa hellyyttä ja silityksiä. Kehräys alkaa heti kun sen kaappaa syliin ja jos pientä vesseliä ei huomioi niin se hakeutuu melkein väkisin syliin paijattavaksi.Jekku on myös ehdottomasti ystävällisin muitakin hoitokissojamme kohtaan, sillä haluaa heti tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa.
JEKUN KUULUMISIA OMASTA KODISTA LOKAKUUSSA 2005: Jekku on ollut meillä nyt kolme viikkoa ja on ainakin meidän mielestämme viihtynyt todella hienosti! Aluksi Jekku vietiin kylpyhuoneeseen, jossa se säntäsi nuuhkien ensin saunaan, josta Jekku sitten uskaltautui tutkimaan asuntoa. Mitään pahuuksia ei ainakaan heti aluksi tehty. Leluja ei ollut vielä paljoa, mutta ne lelut mitä oli, riittivät pienelle energiselle pojalle hienosti :)
En tiedä miten paljon pentukissat oikeasti syövät päivässä, mutta tuntuu, että Jekku syö ihan älyttömän paljon ja moneen kertaan päivässä. Jos lautasella on vähänkin kuivaa ruokaa, se ei kelpaa, vaan on pakko saada jotain hyvää ja tuoretta. Erityisesti Jekku rakastaa kinkkua ja pizzalaatikoita on tullut nuuhkittua, en yllättyisi jos se pizzaa söisi :) Ihmeeksemme Jekku syö ihmeellisiä juttuja, esim. juustoa (en tiedä onko se ihan hyväksi sen vatsalle, mutta pieniä paloja se syö) ja leivän paloja. Vaniljakastike maistuu, samoin kuin jugurtti. Aamupalaa ei saa syödä rauhassa, kun karvapallo maukuu jaloissa.
Ulkona Jekku viihtyy hyvin. Koiran kuullessa Jekku säikähti liikaa ja yritti juosta tiiliseinää ylös :) Nykyään se on vain kiinnostunut eri äänistä. Ensilumeen Jekku pääsi ilman valjaita, tottakai ihan vahingossa, mutta ei uskaltanut liikkua metriä pidemmälle, joten saimme Jekun hyvin kiinni lumen seasta :)
Jekun lempipaikkoja oli aluksi sohvan alla oleva laatikko, mutta se kiellettiin, koska siellä oli laudan pätkistä roikkuvia nauloja ja tikkuja. Naulat revittiin parin päivän päästä pois, mutta tikkuja ei viitsitä hiota. Sohvan takana Jekku välillä leikkii hiiren kanssa. Sohvalla Jekku nukkuu ja vielä paremminkin, jos siinä on joku muukin. Yöllä jalkopää on hyvä paikka, tai jomman kumman huoltajan niska ja korva :)
Saunassa on joskus kivaa, jopa silloin, kun sauna on päällä. Tietokoneen johdot on huono homma. Jekku on niin kiinnostunut niistä, mutta niitä ei tietenkään kannata pureskella. Saattaa tulla musta kissa ja johdot saattavat mennä rikki. Pari kertaa Jekku on mennyt tietokoneen taakse ja sitten on tullut paljon vettä… Pahimpia hetket on lyhyet yöunet. Ne johtuvat maukuvasta ja varpailla leikkivästä Jekusta. Juuri kun on saanut unen päästä kiinni, Jekku tulee maukumaan korvan viereen tai leikkii meidän jalkopäässä meidän varpaissa…






