Jass

Lisätty sivulle: 2013-06-30

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Jass
11.11.2013 Jass sai kodin Helsingistä.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

21.11.2013 Kaikki on alusta pitäen sujunut hyvin. Muuttostressin huomasi oikeastaan vain vähän löysästä vatsasta ja siitä, ettei Jassi oikein malttanut nukkua kun piti tutkia ja hyöriä ja pyöriä. Nyt sekä emäntä että kissa ovat koittaneet ottaa univelkoja takaisin kun ei enää tarvitse jännittää toista. Jassi leikkii paljon, syö hyvin ja makoilee ikkunalaudalla katsellen maailman menoa. Yllättävän kiva on myös pötköttää eteisen ison peilin edessä kun sieltä näkyy joku komea kissa. Jassi on melkoisella purinamoottorilla varustettu sylivavva, joka ilmaisee melko äänekkäästi, jos rapsutuksia tai ruokaa ei ole riittävän nopeasti tarjolla.

Jassi on hurmannut kaikki vieraat, jotka ovat käyneet tervehtimässä uutta tulokasta. On hienoa, että kissa ei ujostele ihmisiä vaan tekee välittömästi tuttavuutta hyvin lämpimästi. Lähitulevaisuudessa Jassikissa saa valjaat, joitten kanssa sisällä ensin harjoitellaan, ja vajaan kuukauden päähän ollaan suunniteltu ensimmäistä vierailua maalle mummolaan (eli vanhemmilleni). Matka sujunee mukavammin kun pääsee välillä valjaissa syliin, eikä tarvitse nököttää yksin kuljetusboksissa. Joulun alla Jassi päässee myös tapaamaan mummolassa asustavaa vanhempaa kissarouvaa.

Jassikissalla on siis luvassa tavallista kissanelämää Kumpulassa sekä myös uusia seikkailuja.

***

24.10.2013 Jass etsii uutta kotia omistajalle puhjenneiden oireiden takia. Jass asuu Järvenpäässä.

Jass on todella ystävällinen ja sopeutuvainen kissa. Tarhalla se ei tykännyt olla suuressa kissaporukassa, joten turvallisin vaihtoehto Jassille olisi olla ainoana kissana kodissa, jossa sille olisi paljon ihmisseuraa. Jass tulee hyvin toimeen niin lasten, kuin aikuistenkin kanssa.

Omistaja kertoo:

“Jassi sopeutuu paikkaan kuin paikkaan varmasti ilman ongelmia. Aamuisin herää heti kehräämään ja kaipaamaan rapsutuksia kun itse nousee ja päivisin on ollut ilman mitään tuhoamisia. Illalla löhöilee tyytyväisenä sängyllä tai saunan lauteilla tai käpertyy omaan koppiin ja kun herää, tulee leikkimään lankakerällä tai omilla hiirillään. Todella kauniisti on lasten kanssa. Kun valot saamuvat, Jassi ymmärtää että on yö ja asettuu jonnekin nukkumaan. Minkäänlaisia ongelmia ei siis sopeutumisen kanssa ole ollut. Ruoka on maittanut, vessa tuli heti tutuksia ja herra on todella utelias ja osallistuva. Aamuisin hyppää vessan lavuaariin seuraamaan kun meikkaan ja kehrää siinä koko ajan. Kaikinpuolin aivan ihana kissapoika, varmasti paras mitä meille olisi voinut suoda.”

Kulukorvaus kodinvaihtajasta on 60 €. Jassin mukana saa kuljetusboxin, vessan ja muut sille hankitut tarvikkeet.

19.10.2013 Jass sai kodin Järvenpäästä.

***

Leikattu uros, aikuinen

20.8.2013 Jass lähettää kuvaterveisiä tarhalta! Samanlainen ihana sylikissa se edelleen on, ei ole mihinkään muuttunut sitten viime näkemän. :)

30.6.2013 Jass on oikein ihmissosiaalinen kissa, sitä saa tarhalla pallotella sylissä ja rapsutella niin pitkään, kuin vaan itse jaksaa. Toisille kissoille Jass sähähteli ja halusi kaiken huomion vain itselleen, joten Jass etsii kotia jossa ei ole kissakavereita. Jass tykkää ulkoilla valjaissa!

Jass on löytynyt kaupungilta joulukuussa 2012 ja on siitä lähtien etsinyt sitä omaa kotiaan tarhalla.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, niin ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.

KULUKORVAUS leikatusta kodinvaihtajakissasta on 60 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissa on leikattu ja sille on tehty sienitesti. Yli 6 kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös FeLV- ja FIV -testit. Kissalla on virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Rekku Rescue järjestää kissan kuljetuksen Suomeen. Kissa luovutetaan uudelle omistajalleen Suomessa. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.