22.9.2021
Jaska muutti ikiomaan kotiin kiltin Vili-kissan kaveriksi.
Jaskier eli Jaska on leikkisä, utelias, hellyydenkipeä, mutta vielä arka veijari, joka rakastaa loputtomasti erilaisia saalistusleikkejä ja temppujen opettelua.
30.8.2021
Jaska on syntynyt ja kasvanut elämänsä ensimmäiset kuukaudet hoivatta luonnonoloissa, josta tuli Rekkujen kotihoitoon loppukeväästä. Tullessaan Jaska oli kauhusta jähmettyvä pieni laiha yöeläin, jonka korvat olivat korvapunkkien täysin tukkimat.
Jaska on kotikissakoulun priimusoppilaana nopeasti oppinut yhdistämään ihmiset hauskanpitoon, silittämiseen ja ruokaan. Kun ovi käy, Jaska juoksee uteliaana ovelle vastaan. Vieraampaa tulijaa ihmetellään puoliksi sohvan alta, kunnes uteliaisuus voittaa ja on mentävä tutustumaan.
Jaska nauttii kehräten erilaisten temppujen opettelusta ja palkinnoksi heitetyn raksun pyydystämisestä. Jaskaa ei saa nostettua kuin aivan pieneksi hetkeksi ja kaikki käsittelytoimet on sen vuoksi toistaiseksi tehtävä leikin ja temppujen avulla. Temppuleikkien avulla Jaskan vuotavan silmän saa pyyhittyä ja huijattua kissan kuljetuskoppaan. Jaska tulee nukuttamaan ja herättämään kotihoitajat aamuisin; vaikka puuha saattaa päättyäkin kotihoitajien varpaiden saalistamiseen. Leuanalus- ja kainalorapsutukset ovat Jaskan mielestä parasta, vaikkei tosin aina malta vastustaa kiusausta kiepsahtaa rapsuttavan käden ympäri leikkimään. Jaskan mieluisimpia leikkikaluja ovat pienet rapisevat ja kolisevat esineet, joita Jaska paukuttaa pitkin lattioita ja kuljettaa suussaan. Jaska on hyvin aktiivinen ja tekemistä kaipaava kissa ja etsimmekin kotia, jossa Jaskalle voidaan antaa tarpeeksi sen kaipaamaa seuraa. Jaska on elänyt osana isompaa kissalaumaa ja saattaisi leikkisyytensä vuoksi hyötyä, jos kotona olisi toinen suunnilleen samanikäinen seurallinen ja leikkisä kissa kaverina. Toisessa sijaiskodissa asuva ja kotia etsivä Roach on kotoisin samasta paikasta ja voisi olla potentiaalinen kaveri Jaskalle.
Vaikka Jaska on edennyt kotikissakoulussa mainiosti, se tarvitsee vielä huomattavan paljon kärsivällistä käsittelyyn totuttamista, eikä sovi sen vuoksi ensimmäiseksi kissaksi tai pikkulapsiperheeseen. Jaskan silmäoireiden taustalla lienee virusperäinen silmätulehdus, joka saattaa esimerkiksi muuttostressin yhteydessä oireilla uudelleen. Uuden kodin kannattaakin opettaa silmätippojen laittamista osana leikkiä, sitten kun Jaska on enemmän tottunut käsittelyyn.
Summary in English
Jaskier aka Jaska is a playful, curious, affectionate, but still timid boy who endlessly loves playing and learning tricks.
30.8.2021
Jaska was born and raised in the first months of his life without care in nature without human contact and came to the home care of Rekku Rescue in late spring. When he came, Jaska was a small thin and very scared nocturnal animal his ears completely full of ear mites.
As a prime student at a home cat school, Jaska has quickly learned to combine people with fun, stroking and food. When the door opens, Jaska runs curiously to say hello. New people are still observed from under the couch until curiosity wins and he has to go and explore.
Jaska enjoys learning new tricks and catching the snack thrown as a reward. Jaska can only be lifted for a very short moment and all handling must therefore be done through play and tricks. With play, Jaska’s bleeding eye can be wiped and he can also be tricked into the cat carrybox. Jaska accompanies the carers when its time to go to sleep and wakes them in the morning. Jaska’s favorite toys are small crunchy and rattling objects that Jaska bangs along the floors and carries in his mouth. Jaska is an active social cat and we are looking for a home that can provide him enough company. Jaska has lived as part of a larger group of cats and could, due to his playfulness, benefit from having another sociable and playful similar age cat at home as a friend. Roach, who lives in another of our foster homes and is looking for his own home now, could potentially be a friend for Jaska
Although Jaska has progressed well in domestic cat school, he still needs a considerable amount of patient training to get used to be handled, and is therefore not suitable as a first cat or to a family with small children. Jaska’s eye symptoms are probably due to viral ocular inflammation, which may recur with symptoms, for example in connection with stress. The new home should be prepared to teach him later how to put eye drops as part of a play.