20.4.2022 Irmeli sai kodin Vantaalta toisen kissan kaverina.
29.4.2022 Kuulumisia Irmelin (nyk. Melli) uudesta kodista, josta myös viimeinen kuva on:
Tässä hieman päivitystä Mellistä (Irmeli on nyt nimetty meillä virallisesti Melliksi) ja miten meillä on mennyt ensimmäinen viikko.
Melli on aivan uskomaton sydämen valloittaja ja utelias kaikesta mitä ympärillä näkyy. Hän sai nyt alkuun omakseen vieras-/työhuoneemme ja yöt viettää kanssamme makuuhuoneessa. Ensimmäisenä iltana pikkuinen pysytteli jonkin aikaa turvallisesti piilossa katseilta työpöydän vieressä nurkassa, mutta aika nopeasti uskaltautui tutkimaan huonetta ja uusia ihmisiään. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien kaikki on sujunut tosi hyvin, kisu syö hyvällä ruokahalulla ja leikkii niin meidän kanssa kuin myös oikein mielellään itsekseen. Vaikka hän onkin rohkea, vieraat ihmiset on vähän outo asia ja Mellillä menikin hetki ennenkuin uskaltautui moikkaamaan vierailulla ollutta perhettäni pari päivää sitten. Hetken tarkkailun jälkeen hän oli kuitenkin valmis leikkiin ja silityksiin.
Pakko sanoa, että Melli on yllättänyt meidät molemmat sillä miten rakastava helliteltävä kissa hän on! Silloin kun ei leikitä tai nukuta niin pyöritään ihmisten ympärillä ja syleissä hellyttelyjen perässä äänekkään kehräyksen kera. Yöt Melli nukkuu meidän välissä tai vieressä ja aamuisin herätetään silitysten kalastelulla (ja kehräämällä). Hän myös tykkää olla osallisena vähän kaikessa mitä me teemme, yksi lempiasioista on makoilla näppäimistön vieressä ja seurata tarkasti näytöltä pelejä ja videoita, taikka koittaa napata hiiren nuolta.
Nyt viikon aikana Melli ja kodin aiempi asukki, Minju, ovat päässeet pääosin vaihtamaan hajujaan ja kuulemaan toistensa äänet (molemmat tykkäävät jutella paljon), mutta vielä kisut eivät ole tavanneet toisiaan kuin vilaukselta. Melli olisi jo kovinkin utelias esittäytymään kunnolla Minjulle, mutta jälkimmäinen tarvitsee hieman lisää aikaa tottuakseen siihen ettei ole enää talon ainut helliteltävä. Hitaasti mutta varmasti mennään kohti yhteistä arkea kisujen kanssa. Kaikenkaikkiaan kaikki on sujunut hienosti ja Melli on kotiutunut jo oikein hyvin :)
****
Irmeli alias Melli on noin neljän kuukauden ikäinen suloinen ja leikkisä pieni kissatyttö, joka opettelee vielä pienen kissan taitoja kissojen elämän koulussa. Hän onkin jo oppinut hienosti sydämen valloittajan elkeitä.
12.3.2022
Melli saapui sijaiskotiin emonsa (Kyllikki) kanssa tammikuun puolessa välissä. Alkuun Melli piilotteli ja uskaltautui varovasti vain syömään, mutta hyvin nopeasti rohkeutta tuli lisää ja Melli ryhtyi leikkimään myös leikittäessä ja syönnin aikana sai silittää. Nyt Melli on erittäin energinen ja leikkisä pentu, joka on kaikessa mukana. Erityisesti pallot ovat mieluisia, mutta myös onkilelut ja tietenkin hiuslenkit ja lattialta löytynyt villasukka.
Silityksen suhteen Melli on vielä hieman epävarma. Se helposti vetää selän notkolle ja väistää kättä, mutta makuulle rauhoittuessaan antaa kyllä silittää. Korvia ja hampaita Melli antaa myös hienosti katsoa ja kantokoppaan laittaminen on sujunut tähän mennessä ongelmitta. Hiekkalaatikolla käynti sujuu myös hienosti ja ruoan suhteen Melli on nirson täysi vastakohta. Kynsien leikkuu vaatii vielä hieman harjoittelua, koska tytöllä ei meinaa kärsivällisyys riittää paikallaan pysymiseen.
Uudessa kodissa olisi tärkeää olla Mellille nuori kissakaveri, koska leikkimisenergiaa tytöltä löytyy mielin määrin. Yhteinen koti emon kanssa voisi olla myös erittäin mukava, mutta ei ehdoton. Vieraiden suhteen Melli on alkuun hieman varautunut, mutta uskaltaa varovasti tulla leikkimään, jos on rauhallista.
Summary in English
We no longer accept applications for Irmeli.
****
Irmeli (Melli) is a four months old sweet and playful little female cat, who loves to play and eat. She loves balls and feather toys.
12.3.2022
Melli came to the foster home about two months ago with her mum Kyllikki. At first she was timid and hiding, but quickly gained courage. Now she is energetic and playful and likes to take part in everything.
She does not, however, yet like petting so much and she curves her back trying to avoid the hand. But when she is calm and lying down, it is ok to pet her. She uses the litter box just fine and she is not a picky eater. Nail clipping still needs practising, since she does not stay still for a very long time.
Melli is looking for a home where there is another young and playful female cat waiting for her. Alternatively she can take her mom Kyllikki with her. With guests she is a bit cautious at first, but quickly starts playing if the surroundings are calm.