Impa

24.07.2008

Alkuperä: Suomi

23.5.2022 Ihanan Impan vointi huonontui, ja valitettavasti sen matka sateenkaarisillalle alkoi maksassa olleiden kasvaimien vuoksi.

***

Impa on sosiaalinen ja rohkea muorikissa, joka tykkää ihmisistä ja erityisesti lapsista. Impalle sopivassa kodissa silittäviä käsiä saisi olla mahdollisimman monta.

19.4.2022

Impasta on kuoriutunut päivä päivältä sosiaalisempi kissarouva, joka rakastaa erityisesti maharapsuja. Niitä se osaa myös itse pyytää, kellahtamalla kotihoitajan käden viereen kyljelleen. Impan eroahdistus on myös helpottanut mielialalääkityksen aloittamisen jälkeen.

3.3.2022

Impa tuli sijaiskotiin kodinvaihtajana kodista, jossa oli pieniä lapsia ja pieni koira. Impa oli heti alkuun todella kesy ja ihmisrakas kotikissa, jonka luottamus ihmisiin on vakaalla pohjalla. Impa ei ujostele vieraita eikä välitä pienistä koirista. Toisten kissojen kanssa se on tullut aiemmin toimeen ottaessaan lauman johtajan roolin.

Impa tykkää märkäruuasta ja syö ruokansa veteen sekoitettuna mahdollisimman pieniksi paloiksi muussattuna. Impalla on käytössä kilpirauhaslääkitys sekä lääkitys eroahdistukseen. Lääkkeet annetaan sille aamuin illoin. Säännöllinen ruokintarytmi on siis Impan kohdalla välttämätöntä, jotta lääkkeet tulevat otettua ajallaan. Kilpirauhasen liikatoiminnan takia Impan täytyy käydä kilpirauhaskontrolleissa (seuraava kesäkuussa).

Impa ei erityisesti pidä yksinolemisesta ja voi ahdistua, jos joutuu olemaan kotona yksin pitkiä aikoja. Impa on myös hyvin tarkka kissanvessan siisteydestä, ja jos vessaa ei tarpeeksi usein putsata, saattaa Impa tehdä tarpeensa vessan viereen.

Impa rakastaa rapsutuksia ja etsii paikkansa ihmisten sylistä. Impaa ei ujostuta uudet ihmiset, vaan se hakee jatkuvasti uusia potentiaalisia silittäjiä. Leikkimisestä Impa innostuu välillä kunnolla ja sen rutiineihin kuuluu ainakin yhdet lyhyet juoksuhepulit vuorokaudessa. Yöksi se hakeutuu ihmisen viereen nukkumaan.

Impa on ikäisekseen todella aktiivinen ja se tykkää kiipeillä, vaeltaa, hyppiä ja katsella ikkunasta ulos. Entisessä kodissa Impa on käynyt myös ulkoilemassa valjaissa. Impa haluaisi mielellään päästä taas ympäristöön, jossa ulkoilu ja paikkojen tutkiminen olisi mahdollista.

Summary in English

Impa is a social older cat, who likes cuddles and enjoys the company of humans of all ages. Even though she is an older cat, she likes to play and is very active. Impa likes to have her litter box very clean and can suffer from separation anxiety, which is why she has to take some medicine every day. She also has hypothyroidis, which requires medication and regular check-ups.