Iki-Ihana (nyk. Milo)

16.11.2008 Iki-Ihana muutti omaan kotiin Rufo-kissan kaveriksi.

***

Kuulumisia kodista:

25.1.2009 Mistä sitä aloittaisi. Kerrottavaa olisi niin paljon! Toisen kissan ja vielä tämmöisen aran tapauksen ottaminen on ollut todella jännittävä ja palkitseva kokemus! No yritän tiivistää tähän tärkeimmät asiat:

Minua oli varoitettu, että Iki-Ihana, jonka nimesin Miloksi, on arka tapaus
ja olin siihen varautunut. Ensimmäisiin tunteihin se ei uskaltautunut edes
kuljetuskopasta pois ja 2 ensimmäistä päivää se viettikin sängyn alla ja
välillä jopa petauspatjan alla. Se sai olla rauhassa makuuhuoneessa ja minä
ja Rufo nukuimme olohuoneessa. Välillä menin tarkistamaan ja huomasin, että
Milo oli löytänyt vessan ja ruokakupin. Paljon se ei kyllä alussa syönyt.

Muutaman päivän kun Milo oli saanut rauhassa toipua matkasta ja tottua uusiin hajuihin päästin Rufon makuhuoneeseen. Rufohan meni samantie sängyn alle häntä heiluen. Vähän ajan päästä se sitten peruutti sieltä pois Milo perässä. Samaa jatkui edes takas jonkun aikaa ja jossain vaiheessa Milo sähähti Rufolle ja sitten näin kuinka Rufo läpsi etutassuilla Miloa. Silloin erotin ne ja laitoin taas yhdeksi yöksi oven kiinni. Mutta seuraavana päivänä, kun avasin oven, sai Rufo Milon kokonaan houkuteltua pois sängyn alta! Se oli kyllä mahtavaa. Siitä se tutustuminen sitten alkoi. Aluksi Rufon piti tietenkin näyttää kuka on pomo. Mutta hyvin nopeasti ne alkoivat ystävystyä. Pian Milo uskaltautuikin tutkimaan muita huoneita.

Ei siinä mennyt kuin suunnilleen viikko kun Milo ja Rufo olivat jo ihan parhaat kaverit. Rufo pesi Miloa kokoajan ja ne leikkivät ja riehuvat yhdessä. Minua Milo arasteli hyvin pitkään. Alussa se antoi vain varovasti koskea tassua. Pitkään meni ennen kuin se antoi silittää ja vielä pidempään se että sain ottaa sen syliin. Mutta edistystä on tapahtunut joka päivä. Pieniä askelia kerrallaan.

Ennen Uutta Vuotta käytiin sitten ottamassa Milolle tehosterokotus. Se olikin jännittävä tilanne! Ensimmäinen kerta kun vein sen kodin ulkopuolelle. Oli melkein ihme, että sain sen edes kuljetuskoppaan ja kun lähdettiin se itki niin sydäntä särkevästi, että meinasin itsekin itkeä. Eläinlääkärillä se oli sitten niin peloissaan, ettei se liikkunut mihinkään. Toisaalta eläinlääkärille se oli helppoa kun Milo ei pistänyt yhtään vastaan kun sitä tutkittiin eikä tuntunut huomaavan edes rokotusta. Tarkastuksen yhteydessä lääkäri huomasi, että Milolla on korvissa hiivainfektio ja kun selvisi, että minun pitäisi antaa sille korvatippoja kahden viikon ajan 2 kertaa päivässä, olin kauhusta kankeana! Lääkäri kuitenkin sanoi, että kokemus saattaa olla loppujen lopuksi meille molemmille hyvä. Ja oikeassa hän olikin! 2 ensimmäistä päivää tosin olivat aivan kauheita! Jokaiseen lääkintäkertaan meni tunteja. Milo pakoili tietenkin ja rimpuili ihan hulluna ja aloin jo uskoa, ettei siitä tule mitään. Kolmantena päivänä sitten tapahtui täyskäännös: keksin ensinnäkin laittaa makuuhuoneen oven
kiinni, ettei se mene sängyn alle ja vaivihkaa ohjasin sen keittiöön ja laitoin oven kiinni. Siellä se antoi ottaa itsensä kiinni ihan helposti eikä rimpuillut melkein olleenkaan. Palkitsin tietenkin Milon aina ja puhuin sille rauhoittavasti koko prosessin ajan. Loppujen lopuksi kun kuuri eteni, se istui kiltisti polvella kun laitoin sille niitä tippoja. Uskon tosiaan,että lääkekuuri nopeutti Milon ja minun tutustumista toisiimme, koska suurin muutos Milon käyttäytymisessä minua kohtaan tapahtui juuri silloin.

Nyt kun Milo on ollut minulla n. 2 kk, ei sitä voisi uskoa enää samaksi kissaksi. Se on reipastunut ihan valtavasti, eikä arastele minua enää ollenkaan. Ainoa asia mitä se ei minun kanssa vielä tee, on puskeminen. Yöt se on jo aika alusta asti nukkunut minun sägyssä, nykyään ihan vieressä. Se jopa hakeutuu usein minun läheisyyteen ja seuraa tekemisiäni. Ulkonäöltä Milo on tosi maskuliininen. Nyt puoli vuotiaana se painaa jo lähes yhtä paljon kuin yli puolitoistavuotias Rufo. Pää sillä on jo aikoja sitten ollut isompi kuin sirolla Rufolla. Jännää nähdä kuinka iso kolli siitä Milosta oikein tuleekaan! Ensimmäisen kerran kun kuulin sen kehräävän, luulin ekaksi että ikkunan alla on auto tyhjäkäynnillä. Se kuulostaa oikeasti ihan auton moottorilta. Ainoa asia Milossa mikä ei ole niin maskuliinista, on sen ääni. Aluksi luulin ettei se edes osaa naukua kun sen ääntely oli semmoista tosi hiljaista piipitystä. Nyt sen ääni on voimistunut ja muistuttaa jo jonkin verran kissan naukunaa, mutta kyllä se edelleen on vähän semmoista linnun liverrystä. Milo on luonnoltaan kovin kiltti, mutta osaa sekin tehdä tuhmuuksia. On kyllä hassua, vaikka talossa on esillä paljon muita papereita: lehtiä, mainoksia ym. ei se yleensä koske niihin, mutta jos erehdyn hetkeksikään jättäämään laskuja esille on se heti niiden kimpussa silppuamassa niitä ihan kuin se tajuaisi, että en pidä niistä! Valitettavasti Milo näyttää myös ihastuneen kirjankansien nakerteluun. Usein silloinkin kun luen kirjaa sängyssä, se tulee siihen nakertelemaan. Ruoan suhteen Milo on aika helppo. Se tykkää melkein mistä vain ja on oikea ahmatti! Alussa minun piti oikein vahtia ettei se syö Rufonkin ruokia. Aina kun olen itse syömässä se tulee haistelemaan ruokaani ja usein yrittää myös syödä sitä ja jos hetkeksi lopetettuani jätän tyhjän lautasen esille Milo nuolee viimeisetkin ruoan rippeet siitä.

Toisia ihmisiä Milo valitettavasti vielä pelkää. Täällä ei vielä ole käynyt muita kuin perheen jäseniä. Jos heitä tulee paljon kerralla, ei Milo välttämättä edes näyttäydy. Jos on vain yksi vieras, Milo saattaa tulla arvoimaan vierasta turvallisen välimatkan päästä. Nyt kun Minä ja Milo ollaan kavereita, on seuraava askel alkaa totuttaa sitä muihin ihmisiin. Siinäkin on jo tapahtunut pientä edistystä: viimeksi kun vanhepani kävivät kylässä antoi Milo heidän varovasti silittää tassusta.

Olen todella onnellinen, että otin Rufolle kaverin ja siitä että valitsin juuri Milon. Välillä meinaan melkein liikuttua kyyneliin kun näen poikien välisiä helliä hetkiä tai iloisia leikkeja ja näen kuinka suunnattomasti ne nauttivat toistensa seurasta!

***

UROS, noin 4,5kk (lokakuussa 2008)

27.10.2008 Lisätty uusia kuvia Iki-Ihanasta komistuksesta!

29.9.2008 Kissakatras Inno, Iki-Ihana, Ilo, Inni ja Isomieli odottavat omaan kotiin pääsyä joko kaverin kanssa tai toivovat perheessä jo löytyvän mukavaa kissaseuraa.

VIISI (5) 2,5kk sisarusta löydetty kesähuvilasta. Huvilan isäntä kuoli ja pennutkin oli hylätty kuolemaan.

IKI-IHANA Punainen uros, veilä vähän ujo mutta ystävällinen ja seurahaluinen.
Lupaa ottaa syliin ja tykkää varovaisista silityksistä.
Sopisi perheesen, missä jopa ovat kissat- se auttaisi pikkupojan paremmin
tottumaan ja sopeutumaan ihmisiin.

KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.