Humppa
Lisätty sivulle: 2010-10-25
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

****
UROS, noin 2,5kk lokakuussa 2010 / Espoossa
Luovutus omaan kotiin marraskuun ensimmäisen viikon jälkeen.
Humpan varaus peruuntui siitä itsestään riippumattomasta syystä, joten kodin etsintä jatkuu.
25.10.2010 Humppa, Jenkka, Polkka, Tango, Rumba ja Pogo ovat tulleet sijaiskotiinsa kaksiviikkoisina, niiden oman emon kuoltua. Pennuista on tullut ihania, ihmisrakkaita, kaikkeen käsittelyyn tottuneita söpöläisiä. Tuntuu että näiltä löytyy tarmoa ja vauhtia yllinkyllin, mutta iltasella sängystä löytyy monta pientä unista kerää jalkopäädystä. Pennut ovat tottuneet hyvin muiden kissojen seuraan.
Humppa: Humppa on pentueen rauhallisin tapaus, vaikka kissaongen ilmaantuessa näköpiiriin sitä ei aina uskoisi. Iltaisin Humppa tulee yleensä ihmisten kanssa samaan aikaan yöpuulle, mielellään johonkin mahdollisimman lähelle. Uusiin ihmisiin ja tilanteisiin se tuntuu suhtautuvan myös tyynen luottavaisesti. Humppa on muita sisaruksiaan isokokoisempi poika ja tuntuu mielellään leikkivän hieman vanhemman hoitokissan kanssa.
Kulukorvaus kissapennusta on 100 euroa. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






