10.7.2019
Howard ja Henri muuttivat yhteiseen kotiin Helsinkiin.
24.6.2019
Howard syntyi Rekku Rescuen sijaiskodissa Espoossa. Sisarustensa Henrin, Lennan ja Liseten kanssa ja Juliaana-emon huolehtivan katseen alla se on kasvanut, komistunut ja opetellut kotikissan tavoille. Nyt se on valmis aloittamaan uuden elämänvaiheen ja muuttamaan uuteen kotiin.
Siinä missä Henri-veli on päätä pahkaa sukeltamassa uusiin seikkailuihin, Howard miettii ensin ja toimii vasta sitten. Vaikka se on pentueen rauhallisin pentu, se on laikkien kissalasten tapaan erittäin leikkisä. Howard on hoitokodissa tottunut elämään lapsiperheen jäsenenä.
Pentueen emo on peräosin isohkosta länsisuomalaisesta kissapopulaatiosta. Sieltä on peräisin myös flunssavirus, joka aiheutti osalle pennuista silmäoireita. Nyt koko katraan silmät on hoidettu kuntoon. On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että osa kissojen flunssaviruksista voi aktivoitua ja aiheuttaa oireita esimerkiksi stressin seurauksena.
Howard viihtyy mainiosti veljensä Henrin kanssa, joten pojat etsivätkin ensisijaisesti yhteistä kotia.