Höpsis

Lisätty sivulle: 2011-11-25

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Höpsis
31.12.2011 Höpsis muutti omaan kotiin Helsinkiin toisen kissan kaveriksi.

***

Kuulumisia kodista:

20.4.2015 Höpsis onnistui tunkemaan itsensä muutama kuukausi meille tulonsa jälkeen tuuletusikkunan raosta ja tipahti (toisesta kerroksesta) maahan. Talven aikoihin aloimme jo luopua ajatuksesta, että Höpsistä enää löytyisi, toivoimme että joku olisi sen itselleen ottanut. Kevään tullen rupesimme miettimään, josko toinen kissamme Mortteli tarvitsisi kaverin. Kaveri löytyikin. Kun uuden kissan muutoista oli sovittu, löytyi Höpsis seuraavalla viikolla, vuoden karkumatkan jälkeen. Höpsis oli hirmuisen hyvävointinen ja itselleen tyypillisen arka. Mitään tietoa siitä, missä merkeissä vuosi on mennyt, ei ole. Näin Höpsis sai toisenkin kissakaverin.

Höpsis ei erityisemmin välitä lapsista ja lapset osaavatkin antaa Höppänän touhuta omiaan. Meille aikuisille hän toisinaan suo rapsutushetkiä. Uudesta ulokkaasta tuli Höpsiksen leikkikaveri ja vanha herramme Mortteli saa rauhassa tuhahdella nuorempien riehumisille. Draamaa on siis ollut, mutta nyt on oikein rauhallista ja tasaista eloa.

***

Naaras, noin 3kk (marraskuun lopussa 2011) kotihoidossa Helsingissä

25.11.2011 Jättis, Äksy ja Höpsis ovat syntyneet elokuussa helsinkiläisen päiväkodin ulkovarastoon. Pentujen emo on pitkäkarvainen kaunotar. Emo ja pennut ovat siirtyneet Rekku Rescuelle kotihoitoon lokakuussa. Alussa pennut olivat kovin sähikäisiä ja ihmiset hurjan pelottavia pikkuisten mielestä, mutta nyt kaikki on toisin.

Höpsis on kaunis hyvin pehmeä turkkinen kissaneiti. Höpsis oli alkuu hyvinkin ujo ja meni hoitomammaa karkuun hurjaa vauhtia,kun syliin yritti ottaa. Nyt Höpsis kehrää äänekkäästi,kiehnää jaloissa, antaa silittää jopa massuaan ja kiipeää itse syliin,kun istuskelen hoitohuoneen lattialla. Vierailijoita tutkaillaan vielä varauksellisesti välimatkan päästä, mutta uteliaisuus vie lopulta voiton ja vieras käydään varovasti haistelemassa. Leikin varjolla neitiä saa vieraatkin silittää. Höpsis on siis varsin ihana pikkukissa,joka tahtoo omaan kotiin mielellään toisen kissan kaveriksi.

Pennuista on lisätietoja Rekku Rescuen keskustelufoorumilla.

KULUKORVAUS kissanpennusta on 100€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.