Hitomi

Lisätty sivulle: 2016-09-12

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Hitomi
11.11.2016 Hitomi sai kodin Vihdistä toisen kissan kaverina.

***

Leikattu naaraspentu, synt. 5/2016, kotihoidossa Vantaalla.

10.10.2016 Lisätty uusia kuvia suloisesta Hitomista!

Hitomi ei enää mene ihmistä piiloon vaan välillä jopa omaksi hämmennyksekseen nauttii silityksistä. Ruoka on edelleen kova motivaattori ja neiti kiehnää jaloissa, jos hänestä tuntuu siltä, että ruoka-aika on lähellä.

Hoitopaikan koiria Hitomi ei aristele enää yhtään. Hitomin lempihellyydenosoitukset suuntautuvatkin koiriin, sillä pienet seurakoirat antavat Hitomin puskea ja kiehnätä itseään vasten. Koirien kanssa jaetaan välillä herkkupalatkin, eli Hitomi ei vahdi ruokaansa. Hoitopaikan naaraskissa on Hitomin paras kaveri, jonka kanssa pötkötellään yhdessä ja jolta opitaan kissakäyttäytymistä. Iltaisin hoitopaikan kaksi kissaa, kaksi koiraa ja Hitomi järjestävät asunnossa juoksukilpailut, jossa tärkeää on kaikille, ettei ketään napata kiinni. Hitomi tykkää siis leikkiä ja juoksennella mutta tuskin arvostaisi kiinniottoa ja painia (ellei hän itse aloita painimatsia). Hitomi tulee välillä muun lauman mukana ihmisen päälle tai viereen sänkyyn nukkumaan.

Hitomi on oppinut muulta laumalta paljon. Se tulee esimerkiksi ovelle vastaan muiden kanssa, ja mökkeilykin onnistui hyvin muiden antaman turvan ansiosta. Mökki ei uutena paikkana pelottanut tippaakaan vaan Hitomi tutki paikkaa heti reippaasti ja ilosesti.

12.9.2016 Hitomi tuli kolmen sisarensa, Hibanan, Hikarun ja Hibikin kanssa Kiikoisten löytöeläintalolta, ja ne ovat löytyneet ulkoa. Tullessaan pennut olivat jo lähemmäs 12-viikkoisia mutta täysin ihmisiin tottumattomia.

Hitomi-neiti arimpana pentuna eristettiin muista pennuista toiseen hoitopaikkaan rohkaistumaan ja näin myös kävi. Hitomi oli alussa kauhusta lamaantunut mutta rohkaistui pian. Ensireaktio on edelleen piiloutuminen mutta sitten tullaan omaehtoisesti esille tarkkailemaan, mitä ihminen puuhaa ja saisiko tällä kertaa ruokaa. Hitomi on hyvin utelias, joten uteliaisuutta ja ruokarakkautta yhdistämällä neidistä kuoriutuu oikein suloinen ja kiva kissa.

Hitomi on todella kiltti, mitä nyt hoitopaikan koiraa huitaisi kerran peloissaan, mutta nyttemmin tulee toimeen koirien kanssa. Toisiin kissoihin se suhtautuu uteliaasti ja pyytää leikkimään, mutta raisua leikkikaveria Hitomi ei kaipaa. Hitomi pitää erilaisista leluista ja leikkii paljon. Hitomi on hoitopaikassaan ollut täysin sisäsiisti. Hitomi kaipaisi rauhalliseen kotiin, jossa ei ole pieniä lapsia ja jossa olisi kiltti tyttökissa leikkiseurana

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, toimi näin.

KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.