Hilma

11.04.2019

Alkuperä: Suomi

29.6.2021 Hilma muutti omaan kotiin, jossa sen laumakavereina on kaksi kissaa ja kaksi koiraa.

14.7.2021 Kuulumisia uudesta kodista:

Vanhat kissat ovat alkaneet pikku hiljaa rentoutua Hilman seurassa, ja nyt uskallan antaa kaikkien kolmen jo hengailla ilman eristystä keskenään. Yöt olen vielä pitänyt erillään, samoin kun olen ollut poissa kotoa, mutta näyttää siltä, että kohta siitäkin voi luopua. Koiria Hilma arasteli vähäsen alkuun, mutta tosi nopeasti tottui niihin, eikä juurikaan varo enää. Koirat näyttävät ottaneen Hilman samantien lauman jäseneksi. Ulkotarha on selvästi Hilman lempparipaikka, ja viettää siellä suuren osan ajasta. Aktiivisesti Hilma on alkanut tutkia myös talon sopukoita.

***

Pieni ja pippurinen Hilma etsii omaa kotia, jossa olisi kissakaveri ja mahdollisuus ulkoiluun joko valjaissa tai tarhassa.

18.6.2021

Hilma on pienikokoinen tyttökissa, joka rakastaa huomiota ja rapsutuksia. Mikään sylikissa Hilma ei kuitenkaan ole, mutta hän on aina paikalla tarkkailemassa ihmisiä, kun jotain kiinnostavaa tapahtuu. Sijaiskodissa Hilma on ollut alussa ujo, mutta vaikuttaa kovin leikkisältä, kunhan vain uskaltautuu tulemaan ulos kuorestaan.

Hilma on todella perso ruualle, ja ruoka-aika ei tule unohtumaan Hilman palvelusväeltä, sillä tyttö kyllä muistuttaa kovaan ääneen, kun hänellä on nälkä. Hilmalla on myös tapana repiä pusseja ja paketteja laatikoista ja jopa roskiksista, joten uudessa kodissa on osattava piilottaa ruokapussit Hilmalta turvalliseen paikkaan. Hilma on oppinut ratkaisemaan aktivointipelejä todella nopeasti, ja tytön kouluttaminen ruuan avulla onnistuu varmasti todella hyvin.

Hilma on pienikokoinen ja vikkelä, ja sen kanssa tulee olla todella tarkka, ettei tyttö pääse karkaamaan oven tai ikkunan raosta ulos. Hilma on ketterä kissa, joka kiipeilee ympäriinsä ja tutkii uteliaana kodin kaikki paikat. Uudessa kodissa on sitouduttava Hilman riittävään aktivointiin.

Hilma ei pelkää ilmaista mielipidettään, jos jokin asia ei miellytä. Esimerkiksi eläinlääkärikäynneillä Hilma maukuu ja sähisee kovaäänisesti, mutta antaa ihmisen kuitenkin käsitellä ja tutkia.

Hilma on aina asunut muiden kissojen kanssa, ja hänelle etsitäänkin kotia, jossa odottaisi ainakin yksi kissakaveri. Hilman uudessa kodissa on myös oltava mahdollisuus turvalliseen ulkoiluun, eli esimerkiksi ulkotarha, jossa Hilma voisi oleilla ja nauttia raittiista ilmasta. Hilman kanssa saattaisi onnistua hyvin myös valjasulkoilu. Lapset ovat Hilman mielestä hieman pelottavia. Hilma ei käyttäydy lapsia kohtaan mitenkään aggressiivisesti, mutta pysyttelee mieluummin piilossa.

Summary in English

Hilma is a small but sassy female cat who is looking for her forever home where she would have other cats as friends, and a possibility to go outside in a leash or in a safe enclosure.

18.6.2021

At first Hilma is very shy around new people and new things but she seems very playful when she gains some confidence. She does not like to be held by people but she loves attention and scratches. She is very food orientated and her new owners need to be aware that she will get her claws on anything edible, if something is not properly hidden from her. Hilma is very sneaky and fast, and her people have to be very careful not to let her escape through an open door or window.

Hilma has always lived with other cats so her new home needs to have at least one cat friend for her. Hilma also needs a possibility to go outside in a harness/leash or in an enclosure that is safe for cats. Hilma is a little bit afraid of children, but is not aggressive towards them.