Hile

07/2021 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

27.6.2022 Hile sai ikioman kodin ja uuden, myöskin mustan pantterin ulkomuodon omaavan, isoveljen.

***

Hile on nuori kissaneiti, josta saa seuraa ihan kaikkeen, ja joka nauttii ihmisen seurasta kovasti.

14.5.2022

Hile saapui emonsa Huurteen kanssa Rekuille löytökissoina syyskuussa 2021. Kaksikko vierasti ihmistä aluksi kovasti, mutta perusluonteeltaan aktiivinen ja utelias Hile alkoi pian edetä reipasta tahtia kotikissakoulussa. Hile on kuitenkin kärsinyt sitkeistä vatsavaivoista, joiden selvittelyn vuoksi neiti pääsee aloittamaan kodin etsintää vasta nyt.

Vatsaoireiden selvittelyssä Hileeltä poissuljettiin mm. suolistoloiset ja ruoka-aineallergiat, joten sitkeän ripulin ja ilmavaivojen syynä lienee vaurioitunut suolinukka, joka on ulkona syntyneille pennuille varsin tyypillinen vaiva. Suolinukka tulee ajan kanssa pikkuhiljaa korjautumaan, mutta siihen asti Hileen tulee noudattaa tarkkaan vatsaystävällistä erityisruokavaliota. Erityisruoat maistuvat Hileelle erinomaisesti, sillä hänellä on todella hyvä ruokahalu ja syö mielellään aivan kaikkea. Hänen kanssaan ruokailussa saakin kiinnittää enemmänkin huomiota siihen, ettei mitään neidille sopimatonta syötävää jätetä pöydille tai muualle saataville, mistä se päätyisi alta aikayksikön Hileen kitaan.

Hile on luonteeltaan seurallinen, leikkisä ja energinen. Neiti ei siis todellakaan sovi pelkästään sohvan nurkkaan nukkumaan, vaan etsinnässä on aktiivinen ja virikkeellinen koti. Mitä paremmin Hileen kanssa jaksaa puuhata päivisin, sitä paremmin hän antaa ihmisen nukkua yöt rauhassa. Hile rakastaa kissanminttuleluja sekä kaikkia höyhenleluja, ja monipuolinen aktivointi on hänen kanssaan tärkeää. Pahimmat yöriehumiset ovat viime kuukausina jo jääneet taakse, mutta neidillä on silti taipumus aina keksiä jotain “pientä kivaa” yön tunteina, kuten ihmisen varpailla leikkimisen. Hileestä löytyykin pieni jekuttajan luonne – ensin tuunaillaan omia, ja sitten esitetään niin kilttiä, kuin sanoen, että ”en minä mitään tehnyt”. Jostain syystä hän on myös kovin kiinnostunut lavuaareista ja valuvaa hanavettä tutkailee kovasti, vaikka ei siitä juokaan.

Hile on helposti käsiteltävissä, mm. lääkkeiden antaminen ja kantokoppaan saaminen sujuvat hyvin. Myös kynsien leikkaaminen ja harjaus onnistuvat niin kauan, kun hän vaan jaksaa pysyä paikoillaan. Hiekkalaatikkoasiat sujuvat hienosti. Hile on kaiken kaikkiaan todella mainio ja kiltti kissa!

Kunhan seuran ja aktivoinnin määrä on muulloin kohdillaan, Hile pärjää hyvin normaalin työpäivän ajan kotona, mutta voi sitä ikävän määrää sen jälkeen! Neiti siis tarvitsee kodin, missä ollaan oikeasti läsnä, ja missä vapaa-aika pyhitetään karvaisille perheenjäsenille. Sijaiskodissa Hileen seurana on ollut pieni koira, josta tämä pikkukissa on aivan haltioissaan. Tulevassa kodissa tälle seuralliselle neidille tulisikin olla kaverina nuori, leikkisä ja kissasosiaalinen toinen kissa tai sitten kissojen kanssa toimeen tuleva koirakaveri. Pikkulapsiperheeseen Hile ei sovi, mutta rauhallinen teini-ikäinen nuorison edustaja tuskin olisi kauhistus.

Summary in English

Hile is a young and playful female cat, who loves spending time with humans and has a bit of a “jester” personality, always finding interesting ways to amuse herself. Hile needs lots of activating and playtime during the day and loves playing with all kinds of toys.

Hile has had problems with her tummy, and needs to eat a special diet for the foreseeable future. She has a very good appetite, so her new owner will need to make sure no unsuitable food (pet or human) is left on  counters etc. where Hile might be able to access it.

Hile has had the company of a small dog in foster care, which she has absolutely loved, so a cat-friendly dog or another young and playful cat might be nice to have as a friend in her own home as well. Hile loves humans and is always very much in need of affection and attention after the work day. Therefore humans that like to spend lots of time at home with their pets would be the best fit for her. Hile is not suitable for a family with small children, but calm high-school aged teenagers would probably be fine.