Hiisku (nyk. Olivia)
Lisätty sivulle: 2015-10-13
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
26.12.2015 Tytöt saivat jo jonkin aikaa sitten uudet nimet. Koskapa itse olen asunut vuosikaudet eri latinomaissa ja tytöt ovat kumpikin tummia kansainvälisiä kaunottaria, on Helvikistä nyt tullut “Manuela” ja Hiiskusta “Olivia”. Ehkä joku päivä muutamme kaikki yhdessä takaisin etelään. Tytöt ovat kasvaneet aivan valtavasti ja kuten Hovimestarinsakin, ovat tuupertumassa kuvissa joulupatojen ääreen vatsat pullollaan. En edelleenkään erota siskoksia toisistaan ulkonäöstä, vaan pelkästään luonteen perusteella. Olivia seuraa Manuelaa vaikka heikoille jäille, mutta aina pari metriä jäljessä. Kummatkin sen sijaan seuraavat minua kuin hai laivaa, missä tahansa sitten liikunkin kotonamme. Nukumme pitkin, poikin ja päällekkäin isossa sängyssä. Sekä Manuela että Olivia ovat todella sosiaalisia kissoja nykyisin, eli päivittäinen annos rapsuttelua ja halailua pitää saada. Muuten asiasta huomautetaan pontevalla “leipomisella” ja vieläpä kynnet esillä. Jos sisko saa silittelyä sekunninkin enemmän kuin toinen, niin tilanne korjataan röyhkeällä kiilaamisella “jonon” ohi. Kännykkäkamerastani ei kumpikaan tytöistä tykkää, ja siksi kaikki parhaimmat kuva-aiheet menevät sivu suun. Ohessa kuitenkin muutama kuva, joista myös näkee, minkälaisia vonkaleita siskoksista on tähän mennessä kasvanut! Vaikka lapsiahan ne edelleen ovat, sen huomaa monesta asiasta.
31.10.2015 Nyt kun on viikko uudessa kodissa täynnä, niin laitanpa tähän pienen koosteen siitä, mitä tytöille kuuluu. On ollut tosi mukava havaita, että joka päivä on tapahtunut edistystä ja sekä Helvikki että Hiisku ovat tulleet entistä reippaammiksi ja seurallisemmiksi.
Kumpikin tyttö nukkuu joko sohvan päällä, sängyssäni tai kiipeilypuussa. Sohvan alla ei enää juurikaan olla piilossa. Omaa sänkyään ne se sijaan eivät käytä kuin aivan satunnaisesti. Myös Hiisku on tullut niin luottavaiseksi, että tulee monta kertaa päivässä luokseni saamaan halailua ja rapsutuksia. Äsken sain hyvät naurut, kun olin selälläni sängyssä ja toinen kissa hurisi kuin rukki oikeaan korvaani ja toinen vasempaan. Pitää olla tarkkana, että rapsutan kumpaakin tasapuolisesti, sillä muuten kumpikin yrittää ängetä itsensä etusijalle! Minut herätetään myös ainakin kerran yössä rapsutustauolle: tytöt antavat minulle pienen pusun suulle, jotta varmasti herään. Ja jos se ei tehoa, niin sitten takapuoli työnnetään nenääni kiinni. Tytöt vielä hiukan arastelevat sitä, jos kävelen heitä kohti tai heidän ohitseen. Joudun noudattamaan hiukan erikoista “koreografiaa”, eli kävelemään korostetun hitaasti ja sivuttain.
Kissat ovat sen verran seurallisia, että jos menen keittiöön, niin ne mielellään käyvät vilkaisemassa mitä siellä oikein puuhaan. Ne saavat kulkea koko asunnossa ihan vapaasti, paitsi keittiön liesi/pesuallastasolla. Ovat myös oivaltaneet sen, että ikkunalaudalla on kiva katsoa maisemia. Mitään ei ole mennyt rikki viikon aikana, mutta ei minulla toisaalta edes ole mitään koriste-esineitä.
Pennut nukkuvat pari tuntia ja leikkivät sen jälkeen taas pari tuntia, kellon ympäri. Oikeastaan minua ei kovin paljon ole tarvittu leikkiseuraksi, sillä tytöt leikkivät keskenään ja erilaisilla leluillaan oikein kiltisti. Välillä juostaan asuntoa päästä päähän aivan hirmuista vauhtia, sitten taas painitaan tai ajetaan leikkihiiriä tai palloja takaa. Kiipeilypuu keinohiirineen on suuri suosikki. Välillä laitan namipaloja lelujen sisälle, jotta pennuilla on vähän pohtimista siinä, miten herkkuihin pääsee käsiksi. Tytöt ovat myös tosi kilttejä toisilleen ja viihtyvät selvästi yhdessä. Kertaakaan en ole kuullut naukumista, eli ainoa ääntely on semmoinen vieno sirkutus. En tiedä, ehkä tytöt eivät edes osaa naukua, mutta eipä se haittaa.
Ja lopuksi: tytöt ovat selvästi suuria elokuvien ystäviä. Clint Eastwood on meidän kaikkien yhteinen suosikki!
***
Leikattu naaraspentu, synt. 7/2015.
13.10.2015 Hiisku on soma pieni tyttönen ja sisaruskatraan ujopiimä. Se ei ole vielä rohkaistunut yhtä paljon kuin sen sisarukset, mutta edistystä on kuitenkin tapahtunut. Neiti on jo itse tullut haistamaan hoitajan kättä eikä enää aina vilahda piiloon, kun hoitaja saapuu huoneeseen. Hiisku on myös selvästi kiinnostunut erilaisista leluista, ja tulee yleensä ainakin katsomaan, kun hoitaja leikittää sen sisaruksia hiiriongella.
Hiiskun tulevalla omistajalla tulisi olla aikaa ja halua jatkaa aran kissan sosiaalistamista. Hiisku voisi muuttaa samaan kotiin siskonsa Helvikin kanssa tai vaihtoehtoisesti kiltin aikuisen tyttökissan kaveriksi. Lapsiperheeseen arka pentu ei sovi.
Sisarukset Helmeri, Helvikki, Hiisku ja Hilpertti ovat kotoisin Joroisista.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentuja ei luovuteta ainoaksi kissaksi, mikäli siitä ei ole erikseen mainittu.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön tarvittaessa, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.






