18.10.2019 Herra Hukkanen sai uuden kodin ainoana kissana, ja sai uuden nimen Haku
***
Jo hieman varttuneempi Herra Hukkanen etsii omaa kotia, missä sille pidetään paljon seuraa ja sitä jaksetaan aktivoida.
20.9.2019
Herra Hukkanen sai Rekkujen kotihoidossa nimensä, koska ensimmäiset hoitopäivät pysytteli piilossa. Ruokakaan ei alkuun Herralle maistunut uudessa jännittävässä tilanteessa. Nimen alkuperää ei enää arvaisi, kun Hukkasesta on kuoriutunut varsin sosiaalinen ja reipas kissaherra!
Hukkanen on todella sosiaalinen ja ihmisystävällinen kissa, joka on kiinnostunut ihmisen tekemisistä ja haluaa olla arjessa mukana. Hukkanen syö hyvin oikeastaan kaikenlaista kissanruokaa. Sen herkkua on lohen makuiset märkäruuat. Hukkanen tulee tervehtimään kotiin tultaessa puskemalla. Hukkanen rakastaa rapsutteluja ja leikkimistä, varsinkin katosta roikkuva hiiri on aivan ihana.
Kotihoitopaikassaan Hukkanen on “tavallisten leikkien” lisäksi päässyt kokeilemaan temppuja! Hoitopaikassa on aloitettu perustaitojen koulutus opettamalla palkkiomerkin, josta kissa tietää toimineensa oikein ja se saa siitä aina namin. Tämän lisäksi parhaillaan harjoitellaan istumaan menoa ilman, että tassut nousevat maasta sekä rauhallista ruokailuhetkeä, ettei kissa ole kupissa ennen ruokaa. Eli Hukkiksen kanssa pääsisi tuleva koti halutessaan harrastamaan kissan koulutusta, kun Herra on saanut siitä jo hieman kokemusta.
Koiria se sietää, mutta ei sovi vilkkaaseen koiratalouteen. Rauhallisempia koiria on kiinnostuneena tutkimassa ja tutustumassa. Rauhallinen kissakaveri saattaisi myös Hukkasen kaveriksi sopia.
Hukkaselta on jouduttu poistamaan hampaita, ja tulevan kodin tulisi sitoutua pitämään huolta, että jäljellä olevat hampaat säilyisivät hyvässä kunnossa.