Herman
Lisätty sivulle: 2012-04-18
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

****
Ensikuulumiset kodista 5/2012: Pieni Herman on maailman kaunein pikku kolli! Herra on ollut kovin arka ja piilotellut suurimman osan ajasta. Ruoka ja vesi on maistunut kuitenkin heti saapumisesta lähtien.
Eilen Hermania sai ensi kerran rapsutella ja silitellä kunnolla. Vienon kehräyksen saattelemana poika puski silittävää kättä. Tästä rohkaistuneena Herman kävi myöhemmin tervehtimässä talon toista kissaa nuuhkaisemalla nenästä ja jutellen “kur?”.
Herman ei hae vielä kontaktia ihmiseen, mutta toivon tilanteen muuttuvan myöhemmin. Annamme asioiden soljua omalla painollaan ja Herman saa tulla juttelemaan silloin kun sopivaksi katsoo.
LEIKATTU UROS, noin 6kk (huhtikuu 2012), etsii kotia Tallinnassa.
18.4.2012. Herman on kotoisin kadulle syntyneestä kissaperheestä (avunpyyntö alla). Herman on ystävällinen kissapoika, joka etsii tositarkoituksella sitä omaa kotia. Vaikka Herman on syntynyt kadulle, se on tottunut ihmiseen sekä käsittelyyn. Toki ihan alussa siirtyessään uuteen paikkaa saattaa ihmetellä ja arastella uutta muutosta ja ihmisiä aluksi. Herman on nyt saanut kotihoitopaikan, jossa se totuttelee sisäkissana olemiseen ja näin ollen Hermannille on tuttua mm. laatikolla käynti. Herman on myös erittäin tottunut muiden kissojen läsnäoloon.
Kissaperheen avunpyyntö Virosta:
Saimme eräältä rouvalta avunpyynnön, ihan keskikaupungista ja pyydämme nyt teidän apua, kun yksin emme pystyy auttamaan. Hylätty nuori raidallinen emokissa oli myöhäissyksyllä synnyttänyt pihalle kissanpennut. Pennut ovat todella erikoiset ja kauniit, mutta vaikka hän oli pyytänyt eri yhdistyksiltä heille apua, ei ollut kukaan asiasta kiinnostunut, eikä kukaan tullut talvella auttamaan niitä. Edes ei tullut katsomaan. Ajattelka mikä pakkainen oli!
Onneton kissapentue emonsa kanssa kerjäili ruokaa ja sinnitteli pakkasen aikana hengen edestä, pieni kolo puuvajassa oli heidän peti. Pennut ovat nyt jo 5-6kk. Naapurit vihaavat kissoja ja joku niistä hakkasi emokissan hännän. Nyt on kissaemo nutihäntäinen… Toinen naapuri taas halusi lopettaa koko pentuen konstilla millä hyvänsä, hän sanoi, että mikäli kukaan ei ollut kiinnostunut pienistä niin tuskin kukaan ottaa enää isoja… Tästä kaikesta kauhistuneena otimme kissapoppoon kiinni. Kaikki kisut ovat käsitteltäviä, uteliaita, vielä tietenkin vähän ujoja, mutta se on luonnollista. Valitettavasti meillä ei ole resursseja auttaa niitä ja näin pyydäämme teidän apua, että tämä erittäin kaunis ja paljon kokenut pentue saisi mahdollisuuden löytää se ikioma koti.
Tämä kissaperhe on yksi useista virolaisista kissoista, joille rekku Rescue ry on sponsoroinut sterilisaatiot/kastraatiot.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös FeLV- ja FIV-testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.






