Heluna

Lisätty sivulle: 2010-12-30

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Heluna
29.6.2011 HELUNA MUUTTI OMAAN KOTIIN ESPOOSEEN

****

LEIKATTU NAARAS, noin 1,5v (tammikuussa 2011) Helsingissä

23.6.2011 Helunan terveisiä kotihoitopaikasta: Luna on pieni ja leikkisä tyttö. Se ei voi vastustaa varsinkaan naruja ja lankoja. Jos iltaan mennessä kukaan ei ole sitä leikittänyt, niin se tulee nuuhkaisemaan sohvalla makoilijaa, taputtaa vähän tassullaan ja naukaisee, että nyt olisi narujen saalistuksen aika. Joskus aamullakin, kun olen nukkunut yli tavallisen aamupalan ajan, se tulee nuukaisemaan kasvoja kuin katsoakseen, että onko tuo ruokkija kunnossa, kun se ei nouse ja nälkäkin jo on. Kun laitan ruokaa kuppeihin, se määräilee, että nopeammin ja puskee sitten isot kollit kupilta syrjään. Ne vaan huokaisevat mielessään ja odottavat, että saavat omat annoksensa.

Luna ei ole varsinanen sylikissa vieläkään mutta kyllä sen voi syliin
nostaa. Silloin se kehrää hetken ja haluaa sitten jo pois. Ihmiseltä se osaa
pyytää puskemalla ruuan lisäksi rapsutusta ja kellahtaa herkästi selälleen
nauttimaan mahan rapsuttelusta. Lunalta onnistuvat myös rajummat
takaa-ajoleikit kollien kanssa ja se on mukana niiden kanssa kaikessa
tekemisessä. Tarpeen tullen se osaa kyllä väistääkin, kun pomo haluaa
näyttää kaapin paikan. Luna on kaikin puolin kissajoukkoon ja talon tavoille
hyvin sopeutunut seuralainen, vain kasvien hoitoon osallistumisesta olemme
olleet eri mieltä.

24.1.2011 Heluna Luna on viihtynyt hyvin hoitopaikassa, mutta ei voi jäädä sinne pysyvästi, joten missä olisi tälle mukavalle kissalle oma koti?

7.2.2011 Lisättu uusia kuvia Helunasta, jota kotihoitaja myös Lunaksi kutsuu.
(He)Luna muuttui aika lailla, kun jäi ilman tuttua seuraa Mortin päästessä omaan kotiin. Se hurahtaa kehräämään, kun sitä koskettaa ja suorastaan kerjää silityksiä. Ihmisiä se ei enää säiky ja seuraa minua ja työntää nenänsä joka paikkaan siinä missä kollitkin. Tytystä tulee hyvä kissa, kunhan sen kodissa ei ole liian dominoivaa toista kissaa ja muutenkin tarpeeksi rauhallista mutta paljon tekemistä.

26.1.2011 Kuulumisia hoitopaikasta: Heluna on sutjakka ja keveästi liikkuva musta pantteri, joka alun arkuudet karistettuaan on sopeutunut hyvin kissalauman jäseneksi. Se ei alunalkaenkaan ollut mikään sohvan taakse käpertyjä ja oli pian tutkinut kaikki paikat. Muiden kissojen kanssa (leikattuja kolleja) se tulee hyvin juttuun ja tutun kaverin Mortin kanssa meno on välillä melkoisen vauhdikasta. Heluna pitää varsinkin korkealla olemisesta. Se osallistuu innolla leikitykseen mutta ihminen on sen mielestä mukavin silloin, kun ruokaa on tarjolla. Silloin se puskee ja kiehnää. Se ei lähde pakoon, kun ihminen lähestyy, vaan sitä voi silittää ja kehrätäkin se osaa. Turkki on lyhyt mutta pehmisen tuntuinen. Syliin kisu ei ole vielä halunnut mutta ehkä sekin luonnistuu sitten omassa kodissa ajan kanssa. Helunalle maistuu hyvin kaikenlainen ruoka eikä se nirsoile käyttää kissanvessaa, vaikka siellä asioi myös kolleja.

Luulen, että Heluna viihtyisi parhaiten kodissa, jossa ei olisi koiria tai pieniä lapsia. Omassa kodissa voisi mielellään olla kissaseuraa ja varsinkin hyvä kiipeilypuu olisi Helunan mieleen. Kuvissa Heluna näyttää kokonaan mustalta mutta sillä on yksittäisiä valkoisia karvoja lapojen kohdalla sekä pienet valkoiset laikut rinnassa ja alavatsassa.

10.1.2011 Heluna siirtyi Mortti-pennun kanssa Porin suunnalta kotihoitoon Helsinkiin.

28.12.2010 Heluna on tullut yhdistyksellemme Kokemäeltä yhdessä velipoikansa Möllin kanssa uutta kotia etsimään. Heluna ei oikein tykkää vielä sylissä olla, mutta harjoitellaan. Koirista ei noteeraa pahemmin. Sopeutuu koiran kanssa samaan kotiin, kunhan saa tutustua.Piiloon meni sängyn alle, kun toin sen tänne “isompiin tiloihin” arka Heluna on vielä. Veljensä Mölli on rohkeampi.
Heluna on steriloitu ja on kotihoidossa Harjavallassa. Helunaan voi mennä tutustumaan sopimuksen mukaan.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun