Helmi

21.07.2007

Alkuperä: Suomi

 3.6.2019 Helmi muutti viettämään eläkepäiviä Espooseen.

 

Helmi on sosiaalinen kissarouva ja etsii kotia, jossa ymmärretään jo vähän iäkkäämmän kissan tarpeet.

17.2.2019

Helmi on jo varttuneeseen ikään ehtinyt sosiaalinen ja päättäväinen kissarouva, joka kaipaa uudelta omistajaltaan läsnäoloa, pientä yhteistä puuhastelua ja pitkiä sylittelyhetkiä kotisohvalla. Tavalliset lelut ovat Helmin mielestä aika tylsiä, mutta aktivointilelut, joista saa hakea itselleen herkkua ovat suosiossa, sekä naksutinkoulutus ovat mielekkäämpää puuhaa. Päivittäisiin rutiineihin kuuluu ihmisen syliin käpertyminen. Jos kädellinen osapuoli siinä samalla räpeltää tietokonetta tai käsityötä, niin Helmi ei anna itsensä asiasta häiriintyä, kunhan silloin tällöin saa myös hieman rapsutuksia.

Helmin eläkeläistaival on ollut melkoista myllerrystä ja se on oireillut stressiään huutelemalla sekä nyppimällä karvoja. Stressiä on hoitopaikassa koitettu lievittää feromonihaihdutteilla, lisäravinteilla ja lopulta myös lääkityksellä. Huutelu onkin lieventynyt, mutta karvannyppimisestä näyttää tulleen tapa, joka ei ihan heti katoa. Uuden omistajan tuleekin varautua siihen, että muuton yhteydessä oireet saattavat taas pahentua. Tällä hetkellä Helmi vaikuttaa tasapainoiselta kissatädiltä, joka kyllä kommentoi maailman menoa melko vaativin äänensävyin, mutta häiritsevää äänenkäyttö ei ole. Voi kuitenkin olla että paras koti Helmille olisi naapurisovun vuoksi omakotitalossa.