Heikun (nyk. Piki)

Lisätty sivulle: 2012-08-02

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Heikun (nyk. Piki)
3.8.2012 Heikun muutti omaan kotiin Helsinkiin Paavo ja Pinja kissojen kaveriksi.

***

Urospentu, noin 12 vkoa (elokuussa 2012), kotihoidossa Helsingissä

1.8.2012 Sisarukset Vinksin, Vonksin, Heikun ja Keikun saapuivat yhdistykselle kotihoitoon kesäkuussa noin 5- viikon ikäisinä. Alku oli hieman hankalaa ja pentujen kunto välillä romahti, mutta nyt näistä kaikista on kasvanut oikein reippaita pikkuisia, jotka ovat valmiita lähtemään omaan rakastavaan kotiin.

Heikun oli joukon pienin ja heikoin, jonka selviytyminen oli välillä vaakalaudalla. Mutta pikkuinen jaksoi taistella ja on nyt jo iso poika, joka rakastaa painia ja leikkiä toisten kissojen kanssa. Heikun on rohkea pikkukolli, joka reippaasti ottaa vieraatkin vastaan. Heikun on myös kova poika kehräämään, nauttii selkeästi elostaan ja olostaan ja iltaisin käpertyy hoitomamman kainaloon nukkumaan.

Näistä hurmaavista palleroista löytyy lisää kuvia ja keskustelua TÄÄLTÄ.

KULUKORVAUS kissanpennusta on 120€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.