Havoc (nyk. Hannibal)

01.10.2017

Alkuperä: Suomi

Halvar, Hampus, Hauke, Hildy, Hafsan, Harley, Hilbert ja Havoc tulivat rekkujen hoitoon suuresta sisäkissalaumasta. Kyseessä ei ole jättipentue, vaan pikkuisia on kolmea ikäluokkaa. Ikäeroa on kuitenkin niin vähän että kaikki kahdeksan tulevat mainiosti toimeen keskenään ja voisivat mielellään muuttaa joko täysi- tai puolisisaruksen kanssa uuteen kotiin, ellei kodista kissakaveria löydy jo ennestään.

Vaikka pennut ovat peräisin isosta kissalaumasta, ne ovat kuitenkin tottuneet ihmisiin ja käsittelyyn. Pennut ovat alun varovaisuuden jälkeen reippaita ja iloisia tyyppejä, jotka rakastavat keskenään painimista ja jahtaamista, syövät hyvällä ruokahalulla ja käpertyvät melkein kaikki myös hoitomamman kainaloon helliteltäväksi. Vieraiden ihmisten kanssa saattaa aluksi hieman ujostuttaa, mutta ei niin paljon että pitäisi piiloon asti livahtaa.

Havoc on pentukatraan pahnanpohjimmainen, ja ensivaikutelma siitä oli että se kompensoi pientä kokoaan kunnon adhd-vipellyksellä. Kun pennut olivat asettuneet hoitopaikkaan kodiksi ja nimet päätetty, Havocista kuoriutuikin yhtäkkiä kunnon hempeilijä, joka keskeyttää villinkin leikin jos vaihtoehtona on päästä hoitotädin syliin kehräämään ja keikistelemään. Rakkauttaan Havoc osoittaa kasvoja puskemalla, ja jos syliin ei heti pääse niin poika kyllä koittaa sinne kiivetä lahjetta pitkin…