Halli (Hallike 2)

Lisätty sivulle: 2011-09-13

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Halli (Hallike 2)
30.3.2012 HALLI SAI KODIN NUMMELASTA AINOANA KISSANA

****

AIKUINEN STERILOITU NAARAS N. 5V Kotihoidossa Pirkanmaalla

9.3.2012 Harmaalle Halli kaunottarelle lisätty uusia kuvia. Halli on todellisuudessa kauniimpi kuin millaisena sen kuviin saa ikuistettua. Halli on hyväksynyt hoitopaikan rauhallisen koiraherran seurakseen, muita vielä hieman karastaa. Kissoihin Halli suhtauu nykyään aika välinpitämättömästi, hengailee mieluiten omissa oloissaan mutta touhukkaana seikkailee ympäri taloa muutoin kanssa asukeistaan välittämättä. Halli pärjää tulevassa kodissaan ainokaisena, muttei kiltti kaverikaan ole enää pois suljettu vaihtoehto.

16.2.2012 Halli vaan välillä muistuttelee itsestään ja kiireestään löytää oma koti. Halli on hieman dominoiva luonteeltaan eikä se tule kaikkien kissojen kanssa juttuun, osa hoitopaikan muista kissoista neidin seuraksi toki kelpaa. Isoin ongelma on hoitopaikan omat koirat joita Halli ei voi sietää ja räppäilee heti rauhallisiakin koiria nenille ne nähdessään. Halli on itse aivan ihana kissa! Olisi kiva jos löytyisi koti jossa ei olisi koiria. Ehkä joku ihan todella kiltti ja alistuva luonteisempi kissa sopisi seuraksi, mieluiten ainoana kissanakin Halli elelisi.

20.1.2012 Lisätty kuvia piristyneestä ja leikkimäänkin innostuneesta Hallista.

19.1.2012 Halli kävi eilen perusteellisessa eläinlääkärin tarkastuksessa, neiti sai hurjan paljon kehuja hienosta käytöksestään ja lumoavasta kauneudestaan. Hallilta otettiin verikokeitakin huomattavasti lisääntyneen nukkumisen vuoksi. Halli kuitenkin osoittautui täysin terveeksi ja hyväkuntoiseksi rouvaksi. Tänään ja eilen neiti onkin ollut taas pirteä oma itsensä. On mahdollista, että 10 päivää kestänyt matolääkekuuri oli liian raskas Hallin hoikkuden huomioon ottaen ja sen takia veto oli poissa. Verikoiden tulosten perusteella ei pitäisi olla syytä huoleen.

Hallin historiasta on saatu myös lisää tietoa ja Hallille on ennen tarhalle joutumista annettu 1-2krt vuodessa hormooni pistos. Tarhan yhteistyö eläinlääkäri muistaa Hallin ja tämän hyljänneen perheen joka on neitiä lääkärissä pistoksilla käyttänyt. Kaunis Halli on myös saanut lukuisia kauniita pentueita entiselle kodilleen. Nyt tarhalla steriloinnin jälkeen ei ole pistoksia saanut ja mahdollisesti tasapainottuneen hormooni toiminnan vuoksi ei ollut tarvetta pistosta antaa suomalaisen eläinlääkärin mielestä. Tilannetta tarkkaillaan ja todennäköistä on ettei Halli pistoksia tule rauhallisessa kodissa tarvitsemaan kuin max 1krt/vuosi. Pistoksen hinta on hieman alle 4euroa, ettei siitä koituvia kustannuksiakaan tulevan kodin tarvitse murehtia. Stressi laukaisee häiriön Hallin elimistössä ja sen lavoista tippuu kaikki karvat, pistos pysäyttää kaljuuntumisen ja karva kasvaa taas normaalisti takaisin.

Halli ei tule toimeen koirien kanssa yhtään, minkä vuoksi hän joutuu viettämään paljon aikaa yksin hoitopaikassaan omassa huoneessaan. Tämän vuoksi kodin saannillakin alkaa jo olla kiire.

10.1.2012 Halli on kaikin puolin helppo ja ihana kissa. Matolääkkeiden annot, turkin hoidot sun muut toimenpiteet käy sukkelasti ja Halli on kyllä leppoisin hoitamani kissi monessa mielessä. Ihana sylikainaloinen, silti samalla itsenäinen ja omiakin juttuja touhuileva pakkaus. Mistä ihanaisen Hallin oma koti löytyisi? Hallin saksitut takutkin ovat jo alkaneet kasvaa ja turkki alkaa näyttää jo nätimmältä. Turkki on myös helppohoitoinen kun takuista on nyt päästy eroon. 6.1.2012 Lisätty kuvia Hallille.

27.12.2011 Hallike nauttii musiikin kuuntelusta, neiti nukkuu aina radion vieressä kehräillen. Turkin harjaamisen harjoittelu sujuu mukavasti ja kammalla saa takkuja oikoa, turkkikin alkaa jo näyttää nätiltä ja saksitut takut on ruvenneet kasvamaankin. Hallike pitää mielestäni turkin hoidosta, häntää lukuunottamatta. Hallike nukkuu paljon ja sillä saattaa olla jo jonkin verran ikääkin. Leikkimään en ole vielä neiti saanut, tai ei ole mieluista lelua löytynyt. Sylissä lötköttely on mukavinta. Hallike olisi jo kaikinpuolin valmis omaan kotiin, Hallike tulee toimeen muiden kissojen kanssa mutta sopii myös ainoaksi kissaksi.

16.12.2011 Hallike on aivan hurmaava kaunotar. Hallike viihtyy sylissä kehräten ja “leipoo tassuillaan” huristen. Halliken turkki vaatii paljon hoitoa ja nyt hoitopaikassa aletaankin opetella turkin harjaamista. Hallike on aika hoika ja siro rakenteinen. Hallike saapui kotihoitoon pirkanmaalle. Hallikeen voi sovitusti tulla tutustumaan hoitopaikkaan ja kotiin hän on valmis lähtemään vuoden vaihteessa.

3.12.2011 Hallike on tulossa suomeen kotihoitoon joulun alla seuraamaan lyhyt karvainen Halliken jalanjälkiä hoitopaikassaan :) Hallikelle lisätty pari vanhaa kvuaa arkistojen kätköistä joista näkee Halliken kauniin turkin värityksen hienosti :) Kyselyistä huolimatta tämä pitkäkarvainen kaunotar ei ole vielä omaa kotiin saanut, joskopa koti löytyisikin pian kun häneen pääsee hoitopaikassa itse tutustumaan.

13.9.2011 Hallike on ystävällinen pitkäkarvainen kaunotar, se on ollut tarhalla jo yli vuoden ajan. Hallike tulee juttuun muiden kissojen kanssa. Sen turkinhoito vaatii tulevalta kodilta hieman työtä. Hallike on luonnossa paljon kauniinpi kuin kuvissa!

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös FeLV- ja FIV-testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista on tehdään ilmoitus Eviralle.