Hali
Lisätty sivulle: 2008-08-26
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

****
KUULUMISIA omasta kodista:
24.10.2008 Moi! On 1,5 viikkoa siitä kun Hali ja Dali (nyk. Vasjenka) saapuivat meille Virosta ja niistä tuli jo meidän pienen perheemme täysjäseniä. Hali oli aluksi hyvin epäluuloinen Vasjaa kohtaan, murisi, sähisi ja sihisi ja oli jopa kolliparan kurkussa kiinni. Vasja on erittäin hienovarainen kaveri eikä moiseen päällekäymiseen vastannut muuten kuin vetäytymällä piiloon ja yrittämällä erikoisella kurnahtelulla tyynnyttää pikkupoliisia :)
Käytännössä pari ensimmäistä päivää Vasja ei saanut rauhaa hetkeksikään etenkin vessassa tai murkinan aikana, mikä oli minulle surullista katsottavaa, päätin jo eristää otukset eri kerroksiin kunnes eräänä iltana kotiin tultuani huomasin Halin rauhoittuneen. En tiedä, mitä oikein tapahtui, lienikö matka-ja muuttostressin poistuminen, mutta niistä tuli sellaiset kaverukset, että kun nyt katsoo molempien nukkuvan vierekkäin, halaavan toisensa, syövän samasta kupista tai nuolevan toistensa korvan takaa, on vaikea uskoa, että alku näytti niin pahalta.
Vasja on flegmaattinen rauhaa ja silitystä rakastava paksukainen ja Hali – hoikka, erittäin liikunnallinen utelias pikkusalama. Vasja saa Halin rauhoittumaan hurjista leikistä, Hali taas pakottaa Vasjaa liikkumaan ettei lihoisi lisää :D eli todella onnistunut yhdistelmä. Molemmat ovat erittäin hyväkäytöksisiä ja hienovaraisia: raapimapuuta ei tarvittu ja sohvat ovat rauhassa koska keksittiin heti eteisen räsymatot, ollaan tosi siistejä vessassa, aamuisin vaikka herätään ja on nälkääkin, ei lähdetä herättämään muuta kotiväkeä vaan kärsivällisesti seurataan tilannetta sängyn reunalta
kunnes joku alkaa liikkua ja avaa silmät, niin sitten tullaan puskemaan ja
tervehtimään, kukkia maisteltu mutta kun kerran tuli sanottua tiukka “ei”, niin
sen jälkeen ymmärettiin, että tuohon ei kosketa.
Akvaario kiinnostaa hirveästi ja onkin meillä jokapäiväinen monituntinen kissaviihdeohjelma :) Kävellään kannella, istutaan lampun päällä, kokeillaan työntää käpälä ilmanvaihtorakoon, maistellaan kalaruokaa, seurataan kalojen liikkeitä silmät teevadin kokoisina. Myös lattiakaiuttimet kiinnostaa, etupuolta tutkitaan aina kun alkaa tulla ääntä ja takaa katsotaan, josko sieltä löytyisi joku selitys ilmiölle :D .
Olisi voinut jo niinkin pienellä seurannalla kirjoittaa pikkunovellia, mutta
haluaisin nyt vaan lopuksi kiittää RekkuRescuen henkilökuntaa, mm. kissojemme
hoitajia: Olgaa, joka hoiti Vasjenkaa, ja minulle valitettavasti tuntematonta
Halin hoitajaa. Paljon kiitoksia teille ja tietenkin myös muille RR:n
työntekijöille erittäin arvokkaasta työstä!
Parhain terveisin,
Elena
****
LEIKATTU NAARAS, noin 8kk (syyskuussa 2008)
30.9.2008 Hali on nyt steriloitu
26.8.2008 Kauniilla Halilla on halipula, mistä löytyisi se oma kainalo josta tämä nuori kissa löytäisi oman kotinsa.
Kertomus Tallinnasta: Katulle hylätty kotikissa kauhissaan istui samassa paikassa talon edessä monta päivää. Ihmiset antoivat sille ruokaa, mutta kissa ei huolinut ruoasta ja varikset söivät sen. Hyväluontoinen ja ystävällinen sylikissa, nukkuu sängyssä kainalaon alla. On iloinen ja leikkisä, tottunut lapsiin.
KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.






