Hafsan

10/2017 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Halvar, Hampus, Hauke, Hildy, Hafsan, Harley, Hilbert ja Havoc tulivat rekkujen hoitoon suuresta sisäkissalaumasta. Kyseessä ei ole jättipentue, vaan pikkuisia on kolmea ikäluokkaa. Ikäeroa on kuitenkin niin vähän että kaikki kahdeksan tulevat mainiosti toimeen keskenään ja voisivat mielellään muuttaa joko täysi- tai puolisisaruksen kanssa uuteen kotiin, ellei kodista kissakaveria löydy jo ennestään.

Vaikka pennut ovat peräisin isosta kissalaumasta, ne ovat kuitenkin tottuneet ihmisiin ja käsittelyyn. Pennut ovat alun varovaisuuden jälkeen reippaita ja iloisia tyyppejä, jotka rakastavat keskenään painimista ja jahtaamista, syövät hyvällä ruokahalulla ja käpertyvät melkein kaikki myös hoitomamman kainaloon helliteltäväksi. Vieraiden ihmisten kanssa saattaa aluksi hieman ujostuttaa, mutta ei niin paljon että pitäisi piiloon asti livahtaa.

Hafsan on pentukatraasta selvästi ujoin. Vaikka sekin on sekä helposti käsiteltävissä että kovin utelias niin sitä lopullista “sulamista” ei ole vielä tapahtunut. Hafsan siis sietää kiltisti tutun ihmisen lähentely-yrityksiä mutta ei vielä osaa sisarustensa tapaan niistä nauttia, ja toistaiseksi se hakee hellyyttä sisaruksiltaan. Leikittäjäksi ihminen kuitenkin jo kelpaa!

Varovaisuutensa vuoksi Hafsan etsii kotia jossa mahdolliset lapset olisivat jo yläaste-ikäisiä.