Grogi (nyk. Taisto)
Lisätty sivulle: 2007-04-25
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

****
KUULUMISIA omasta kodista:
1.8.2012 Taisto on ollut aivan uskomaton kissa. Meillä on mennyt niin hyvin nämä viisi vuotta, ettei kyllä parempaa voisi toivoa. Taisto tuli luokseni ollessaan 9kk ja olikin minun pikkuperheeni ensimmäinen jäsen. Kyllähän sitä alkuunsa sai hieman kamppailla Taiston kanssa surkean menneisyyden vuoksi, mutta aika on korjannut Taiston haavat älyttömän hyvin. Taisto sai seurakseen Spede-kissan (nyk. Pertti vaan) ja Pertistä tulikin Taistolle pentu ja myöhemmin veli. Taisto piti oikein tunnollisesti liian aikaisin luovutetusta pikkukisusta huolta. Taisto ei ollut vielä vuottakaan ollut luonani kun päätin tuolloisen avomieheni kanssa hankkia koiran. Kessu-koira vietti meillä ensin kahden viikon koejakson, jolloin selvitimme josko Taisto sopeutuisi koiraan ja koira kissoihin. Hyvin kävi ja Kessu on perheessämme edelleen kuten Taisto ja Perttikin.
Alunperin Taistolle toivottiin lapsetonta perhettä ja sellainenhan minä alunperin olinkin, mutta kaksi vuotta Taiston tulon jälkeen perheeseemme syntyi kaksostytöt eikä sekään tuottanut minkäänlaisia ongelmia Taistolle. Monet kysyivät odotusaikana, että mitä aiomme tehdä eläimille lasten synnytyä emmekä koskaan oikein ymmärtäneet kysymystä, koska meille oli ehdottoman selvää alusta asti, että lapset kasvatetaan kunnioittamaan eläimiä ja kohtelemaan näitä hyvin. Monet vetosivat allergiaan, mutta koska olen itsekin vauvasta asti kasvanut kissojen kanssa, ei minulla ole allergioita ja näin uskoin käyvän myös omien lasteni kanssa eikä ainakaan vielä ole allergioita tai muitakaan ongelmia ilmaantunut. Oikeastaan olin jo lakannut pelkäämästä Taiston reaktioita oikein mihinkään, sillä tyyppi oli osoittautunut erittäin sopeutuvaiseksi ja fiksuksi kissaksi. Odotusaikana Taisto tykkäsi makoilla mahani lähellä´ja päälläkin ja teki tuttavuutta toki pinnasänkyihinkin. Myös turvakaukalot ja sitterit saivat molemmista kissoista vakituisia käyttäjiään. Olimme valmistautuneet jos jonkinmoisilla rakennelmilla, millä suojaisimme sängyissä makaavat vauvat, mutta tuopa ei ollutkaan tarpeen, sillä kumpikaan kissoista ei mennyt sänkyihin tai vaunuihin vauvojen ollessa niissä. Vauvaiän aikana Taisto ei juuri välittänyt muutenkaan vauvojen kanssa samassa huoneessa olemisesta, koska ilmeisesti itku oli liian rasittavaa kuunneltavaa. Tyttöjen kasvaessa Taisto kuitenkin alkoi viettää yhä enemmän aikaa tyttöjen kanssa samassa huoneessa ja onpa tässä kolmen vuoden aikana likat muutamaan kertaan vahingossa kaatuneet Taiston päällekin, mutta lempeä kissa ei siitä paljon välitä vaan kääntää vain kylkeä ja ottaa silminnähden aivan uskomattoman rennosti lasten läheisyydessä, antaapa oman perheen lasten itseään paijatakin. Lapset on myös alusta asti opetettu varomaan kaikkia kolmea eläintä ja säännöt on alusta asti olleet selvät: eläimiin kosketaan vain hellästi ja hännästä ei missään nimessä saa ottaa kiinni. Myös eläinten nostelu on lapsilta kielletty eivätkä ole kyllä koskaan yrittäneetkään. Taisto tykkää myös makoilla Pertti-veljen kanssa tyttöjen kerrossängyssä päiväunilla eikä tuo tuntuisi sieltä lähtevän ellei lapset kissoja itse sieltä “häätäisi”.
Eläimet ovat saaneet uuden isännän itselleen, kun menin itse naimisiin ja mieheni muutti luoksemme. Kovin ovat pitäneet uudesta isännästään, kaksosten isä kun ei koskaan ollut niin kissaihmisiä vaan kissat pyörivät enemmän minun ympärilläni. Nyt odotan kolmatta lastani ja samat säännöt tulee tietysti olemaan myös tällä lapsella eläinten suhteen; niitä ei saa koskaan vahingoittaa.
Taisto on tuntunut olevan hyvin tyytyväinen läpi vuosien vaikka paljon on muutoksiakin tapahtunut. Sen lempipaikkoja kotonamme on sauna, kylppärin ja vessan lavuaarit ja tyttöjeni kerrossänky. Kova tuo on syömään edelleen ja etenkin talvisin se lihookin melko lihavaksi vaikka kuinka yritämme sen syömisiä tarkkailla. Taisto on siis ehdottomasti saanut rakastavan kodin ja täällä herraa kohdellaan siten kuin pitääkin.
22.8.2007 Heis! Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa Taiston kuulumisia.
Taisto täytti juuri hiljattain vuoden ja nyt odotellaankin lääkärireissua yksivuotisrokotusta varten. Tätä rokotusreissua Taiston ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin, koska kesäkuun puolivälissä Taisto sai uuden ystävän, jottei joutuisi viettämään päiviä yksin emännän ollessa töissä. Tämä uusi ystävä oli jopa sattumalta kuin Taiston klooni.
Uusi ystävä tuli aivan pentuna luoksemme ja sai nimen Spede. Parin päivän tutustumisjahdin jälkeen pojat sopeutuivat oikein hyvin toisiinsa. Taisto otti Speden kuin omaksi pennukseen ja huolehtiikin Spedestä oikein tunnollisesti iltapesuja ja -unia myöten. Pojat ovat ylimmät ystävykset ja painivat oikein mielellään keskenään leikkisästi. Speden tulo perheeseen teki Taistosta myös rauhallisemman eikä ruukkuja ole enää rikkoutunut Taiston hääräämisen vuoksi.
Ainut takaisku täällä ollessaan Taistolle (ja Spedelle) tuli kun itse jouduin sairaalaan viikoksi ja pojat joutuivat evakkoon veljeni luo pieneen yksiöön, jossa ei ollut kovin häävisti tilaa temmeltää. Palattuani sairaalasta Taisto oli hyvin riippuvainen ja huomionkipeä eikä halunnut päästää minua silmistään vieraillessamme Pohjanmaalla. Tästä takaiskusta kuitenkin toivuttiin parissa viikossa ja kaikki onkin oikein hyvin nyt.
Ensi viikolla Taistolla ja Spedellä koittaakin kissanpäivät kun perheemme muuttaa isompaan asuntoon Tampereen puolelle Pirkkalasta. Pojat saavat ensi viikosta lähtien viettää aikaansa parvekkeella ilman valvovaa silmää, sillä asunnossamme on lasitettu parveke, toisin kuin täällä. Täällä menee oikein mainiosti siis.
Pistin mukaan taas muutaman kuvankin.
– Mea H.
****
KUULUMISIA OMASTA KODISTA 30.5.2007
Heipä hei!
Grogi on ollut nyt melkein kuukauden jo uudessa kodissa ja hyvin pyyhkii. Kaveri on saanut uuden, hieman helpommin lausuttavan nimen; Taisto. Uuteen nimeenkään ei ollut vaikea tottua ja kissa oppikin tunnistamaan ja tottelemaan uutta nimeä jo vajaassa viikossa. Ulkoiluun on jo tutustuttu ja parveke onkin yksi Taiston lempipaikkoja. Siellä on mukava nuuhkia raikasta ilmaa ja tutkia vähän naapuruston liikehdintää.
Taisto on ollut oikein reipas ja välillä vähän turhankin yliaktiivinen. Ensimmäisen viikon aikana kädet tulivat oikein komeille naarmuille, mutta siitäkin taipumuksesta on jo opittu aika hyvin pois. Mitä nyt välillä vielä pitää vähän kokeilla kuinka hampaat sopii emännän käteen. Ruoka on maistunut paremmin kuin hyvin ja välillä on pitänyt oikein yrittää kaverille selittää ettei koko aikaa sovi syödä ettei liikoja läskisty.
Kaiken kaikkiaan homma on sujunut Taiston kanssa oikein hyvin. Taistolla on paljon uusia ystäviä ja yhteen koiraankin on saatu vähän tutustuttua jo. Koira vain enemmänkin pelkää Taistoa. kun kaverilla on vähän taipumusta pomottaa uusia tuttavuuksia omalla maalla.
Pistin postin mukaan myös kuvia Taistosta. Pojalla on kyllä lahjoja poseeraamiseen.
****
LEIKATTU UROS, noin 9kk (huhtikuussa 2007)
Grogin-kissan tarina:
“HATATAPAUS 9-kk leikattu uros.
Pennuna oli ostettu kuin rotupuhdas ankoora mutta siita kasvoikin tavallinen kisu.
Suloinen ja vallaton, komea myos mutta se ei ollut riittava. Mika pettymys!!!
Vaikkapa pennu ei ollut kuitenkaan syypaa isanta alkoi sita vihata ja kostaa hakkasi ja usutti koiraa sen kimppuun.
2-v lapsi myos antoi osansa ja kiusasi kisua eika vanhemmat kieltanut sita.
Ainoa piilopaikka oli sankyn alla ja voi sanoa etta siella raukka viettikin koko elamansa.
Lopuksi kissaa ei jaksattu enaa sietaa ja paatetti lopettaa sen elama.
Mutta ihmettava ei ole ihmisen ilkeys ja turhamaisuus vain elaimen lempeys Kissa ei ole menettanyt luottamusta ihmiseen ja on yha ystavallinen ja rakkauskipea.
Odottaa ja toivoo rakastava ja rauhallista kotia ja viihtyisi varmasti parhaiten lapsettomassa perhessa.”






