Goomba

06/2022 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

18.6.2023 Toad ja Goomba muuttivat yhdessä ikiomaan kotiinsa.

2.7.2023

Kuulumisia uudesta kodista:

“Toad ja Goomba ovat olleet meillä nyt kaksi viikkoa, ja aika on hurahtanut äkkiä. Ensimmäisen illan tytöt olivat piilossa, mutta heti yöllä kuului tutkimisen ääniä. Seuraavana aamuna heitä näki jo. Goomba oli heti alkuun todella kiinnostunut meistä. Toad on ollut mietteliäämpi, mutta herkuilla ja leikeillä hänestäkin on tullut rohkeampi. Nyt kummatkin kissat tulevat pyytämään rapsutuksia, ja niitä annamme aina mielellämme. Olemme yllättyneitä, miten nopeasti kissat ovat oppineet luottamaan meihin. Päivittäiset luottamusharjoittelut ovat tuottaneet tulosta paremmin kuin osasimme toivoakaan. Tytöille maistuu ruoka hyvin. Hiekkalaatikoilla käydään myös esimerkillisesti, eikä vatsaongelmia ole esiintynyt. Olemme äärimmäisen onnellisia näistä kissatytöistä. ”

***

Goomba on kaunis oranssi kissaneiti, joka etsii loppuelämän kotia yhdessä Toad-siskonsa kanssa.

10.4.2023

Goomba ja Toad odottelevat edelleen ikiomaa kotiaan. Tässä reilussa kuukaudessa kaksikon kesyyntyminen on edennyt lisää, ja nykyään Goomba on innokas oman ihmisen jaloissa pyörijä, kerjäten silityksiä aina kun ruokaa on tarjolla sekä ihmisen kotiin tullessa.

2.3.2023

Goomba saapui Rekuille huostaanotettuna isosta kissalaumasta noin 5-6 viikon ikäisenä, ja sijoitettiin sijaiskotiin yhdessä emokissa Amandan ja neljän muun pennun kanssa. Goomba tuli nykyiseen sijaiskotiinsa noin puolen vuoden ikäisenä toisesta sijaiskodista siskonsa Toadin kanssa.

Goomba on siskoaan huomattavasti rohkeampi ja uudessa sijaiskodissa siltä meni vain muutama päivä, kun se oli jo valmis lähestymään uusia hoitajiaan. Nykyisin Goomba juoksee ovelle tervehtimään kotiintulijoita, eikä syöksy enää piiloon ihmisen kävellessä ohi. Silittämistä Goomba kuitenkin jännittää edelleen. Muutaman kerran silittely on onnistunut herkkujen voimalla, mutta tilanteen pitää olla hyvin rauhallinen ja silittely pitää aloittaa pienin kosketuksin pään alueelta. Raksuja Goomba rakastaa ja niitä se tulee syömään hoitajan kädestä. Ihmisten läheisyys ei enää pelota Goombaa ja se viihtyy hyvin samassa huoneessa kotiväen kanssa, jos huoneessa on mukava loikoilutuoli tai ikkunalauta, josta voi seurailla ihmisten puuhailua.

Vaanintaleikit ovat Goomban suosikkeja ja se juoksee mielellään lankakerien ja huiskien perässä. Goomballa, kuten myös sen siskolla, on herkkä vatsa, joka menee helposti sekaisin. Eriasteiset vatsavaivat ja suoliston kehityshäiriöt ovat tyttöjen suvussa olleet yleisiä, mutta tällä kaksikolla ei ole todettu vatsavaivojen taustalla mitään vakavampaa. Sijaiskodissa on löytynyt pari kissanruokatuotetta, jotka sopivat niille ja pitävät vatsan kunnossa. Hiekkalaatikon siisteydestä Goomba on hyvin tarkka. Uudessa kodissa kannattaakin olla useita hiekkalaatikoita ja ne on syytä pitää moitteettomassa kunnossa.

Siskokset etsivät kissakokenutta ja rauhallista aikuiskotia, jossa arastelevan kissan käsittelyyn totuttaminen olisi tuttu juttu. Lapsiperheeseen he eivät sovellu.