Gibbs

Lisätty sivulle: 2013-06-13

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Gibbs
17.8.2013 Gibbs muutti omaan kotiin Helsinkiin.

***

Leikattu uros, noin 2v (kesällä 2013), kotihoidossa Vantaalla

13.7.2013 Lisätty kuvia komeasta Gibbsistä.

2.7.2013 Gibbs on ihana, se on rento ja itsevarma iso komistus. Kaikin puolin komea ja rauhallinen aikuinen kissa. Ei se onneksi luonnossa näytä ihan noin tuimalta kuin kuvissa, sillä oikeasti se on ihan rela kaveri.

26.6.2013 Gibbs kävi eilen rokotuksilla ja olisikin valmis lähtemään omaan kotiin. Egonsa tähden painoaan suuremman vaikutelman antava kolli muistutteli matkallakin kuka on kyydissä. Gibbs on reipas ja hieman itsepäinen komea poika joka varmasti tulisi toimeen kodin ainoana palveltavana. Omaan kotiin voisi tietenkin lähteä myös samasta porukasta olevan kissakaverin kanssa.

13.6.2013 Nellie, Jethro, Gibbs ja Tobias tulivat Vantaalla kotihoitoon ja etsivät nyt uutta kotia joko yhdessä tai erikseen. Aiemmassa kodissa kissat ovat tottuneet myös koiriin, joten kissoihin tottunut koirakin voisi ehkä uudessa kodissa olla. Koko porukka on vielä vähän hämillään uudesta paikasta, mutta ovat oikein mukavia kissoja, vaikka vielä vähän ujostuttaakin.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan puhelimitse. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentujen luovutusikä on vähintään 12 viikkoa.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.